Minä vietin vuoden vaihtumista nimittäin rauhallisesti kotioloissa vanhempieni kanssa. Rentouduin sohvalla käsityö kädessäni, eikä suoraan sanottuna mieleni juuri sillä hetkellä tehnyt edes mieli lähteä mihinkään. Sillä niin hyvä olo minulla oli.
Myös joitakin pieniä perinteitä kuului toki uuden vuoden viettoomme. Alkuillasta valoimme tinaa, ja arvuuttelimme tulevaa. Minulle tina ennusti kasapäin rahaa, äidilleni matkustelua niin laivalla kuin lentokoneellakin, ja isälle ilmiselvästi koiranpentua.
Vaikka emme raketteja itse ampuneetkaan, ihastelimme isosta olohuoneen ikkunastamme viereisen rannan upeita raketteja samalla kun kilistelimme shampanjalasejamme ja toivotimme toisillemme mitä parhainta uutta vuotta.
Paukkeesta huolimatta illanviettomme oli rauhallinen. Katsoimme yhdessä elokuvaa, ja voi että tuntuikin hyvältä vain olla rakkaiden ihmisten kanssa. Vaikka elokuva olikin hieman omituinen - mikä se sellainen murhamysteeri on jossa murhaaja ei ratkea? - oli tuo seikka täysin toissijainen asia. Pääasia oli yhdessä olo, ja yhteinen ohjelma, tai itse asiassa ohjelmoimattomuus. Sekä tietysti se, kuinka todella pystyin rentoutumaan, ja uppoutumaan jopa siihen hieman omituiseen elokuvaan.
Elokuvan kaveriksi olimme varanneet tietysti asiaan kuuluvat leffaeväät. Muutamat teistä blogijoista kannustitte minua kokeilemaan oikeaa pizzerian pitsaa kirjoitettua aikaa sitten siitä, kuinka tyrmäsin kaupan valmispitsan. Aikaa siinä ehkä vierähti, mutta nyt on tämäkin kokeiltu. Ja voi kyllä, voin sanoa: olen rakastunut. Vaikka en pitsaa ihan jokapäiväiseen ruokavaliooni haluaisikaan liittää, voin sanoa todella löytäneeni uuden lempiruokani, ja tulen pitsaa syömään varmasti myös toisen kerran.
Pitsan lisäksi vuoden vaihtumiseeni mahtui myös toisenlaisia herkkuja, kirsikkakolan, huolella valittujen irtokarkkien ja taidolla valmistettujen popcornien muodossa (yhtään siementä ei todistetusti pussista löytynyt!) -normaalin iltapalani lisäksi tietysti! Ruoka ei todella ollut minulle siis vain pakollista, jopa ahdistavaa energian tankkausta, vaan nautinnon lähde ja samalla ruokailu ihana sosiaalinen tilanne, jossa esimerkiksi terveyskysymykset eivät olleet edes toissijaisia asioita.
Vaikka en siis ehkä voi kilpailla uuden vuoden juhlintani vauhdikkuudella, nautin siitä täysin siemauksin. Juuri tänä vuonna, tähän hetkeen se oli paras mahdollinen. Minä rentouduin, herkuttelin ja nautin läheisteni seurasta. Mitä enempää voisinkaan onnistuneelta illalta tällä hetkellä toivoa?
Ja mitä tulee niihin illan aikana tekemiini uuden vuoden lupauksiini, olivat nekin juuri minulle tähän hetkeen parhaita mahdollisia. Olisin toki halunnut luvata paljon, ja kurkottaa korkealle. Mutta päätin kuitenkin: tänä vuonna en tekisi ainuttakaan lupausta. Sillä tiesin, että joka tapauksessa tekisin aina parhaani, ja loput hoitaa Elämä itse. Ja tuo ajatus ja sen mukaan eleleminen on minulle mielestäni juuri tällä hetkellä paljon parempi kuin lukuisat lunastamattomat - tai edes lunastetut- lupaukset yhteensä.
Niinpä painaessani heti puolenyön ja vuoden vaihtumisen jälkeen pääni tyynyyn, en voinut muuta kuin nukahtaa hymyssä suin. Ja vaikka osuutensa olikin tällä mukavalla illan vietolla, kätki hymyni taakseen paljon enemmmän: olihan takanani kaikella tapaa paras vuosi pitkiin aikoihin ja edessä varmasti sitäkin parempi.
Oikein Hyvää uutta vuotta vielä teille kaikille Rakkaille blogini lukijoille!
<3: Ida
Vaikka et kuvaakaan uuden vuoden juhlimistasi "hurjaksi" ja "vauhdikkaaksi", voisin sanoa, että se sisälsi paljon juttuja, jotka varmasti olivat sinulle suuria saavutuksia. Pitsan syöminen (aivan mahtavaa!) ja rauhallinen oleilu, kun eivät ole anoreksiaa sairastavalle nitiä kaikkein helpoimpia suorituksia. Mutta voin vain todeta, kuinka upeasti olet edistynyt toipumisessasi ja sait tämän vuoden vaihtumisen-juhlan muokattua omannäköiseksesi. Mitäpä muuta voi juhlalta toivoakaan, kuin sitä, että itsellä on hyvä olla. Rakkaat läheiset, tinan valamista, hyvää ruokaa ja rentoa oloa ei minusta ainakaan korvaa mikään rellestys ja riehuminen.
VastaaPoistaParempi onkin myös olla lupaamatta kiivaasti mitään uudenvuodenlupauksia. Parasta on, että ottaa uuden ajan avosylin vastaan ja tekee parhaansa. Kyllä maailma menee omaa rataansa ja asiat lutviutuvat kivuttomasti kohdalleen asiassa kuin asiassa.
Kuvista näkee, kuinka hehkut tarmoa ja seesteisyyttä, sanalla sanoen olet kaunis!
Ihanaa alkanutta vuotta sinulle rakas Ida-urhea! <3
Voi Kiitos Ihana Nell! Menen kehuistasi ihan hämilleni... :)
PoistaSanoit kommentissasi suuren viisauden: mitä enempää voi toivoa kuin omanlaiseksi tekemistä, niin että on hyvä olla. Ja se jos mikä kuuluisi ensisijaisesti olla tavoitteena myös Elämässä. Omanlaisensa tekeminen siten, että on kaikin puolin hyvä olla. Ja siihen ei oikeasti kuulu syömishäiriö. Jatketaan siis yhdessä sen omamme ja hyvän olon metsästämistä jatkamalla rohkeasti eteenpäin! Tsemppiä ja haluaksia Sinä kaunis, rakas, urhea Nell! <3
Hei Ida!
VastaaPoistaVuoden vaihetta voi juhlia niin monella tavalla! Minä kuulun näihin jotka juhlivat mieluiten juuri noin kuin sinä, eli hyvässä seurassa, hyvää ruokaa syöden ja kuplivaa nauttien! Ei juhliminen todellakaan tarvitse tarkoittaa kovaäänistä rilluttelua jossain kapakassa tai riehakkaita kotibileitä! Jokainen löytää sen oman tavan juhlia, ja jokaisen tapa on ihan yhtä hieno ja arvokas kuin toisen!
Minusta on myös hyvä ettei tee mitään sen kummosempia uudenvuodenlupauksia. Minä en ole niitä koskaan tehnyt, en edes tiedä miksi en. Ehkä siksi, kun kuulee miten ihmiset lupaavat yhtä sun toista, ja ei mene kuin hetki kun kaikki lupaukset on unohdettu kun on tullut luvattua mahdottomia siinä hetken huumassa. On niin paljon hedelmällisempää ajatella just noin kuin sinä Ida: riittää kun tekee parhaansa ja lopusta huolehtii kyllä ihan se oikea Elämä itse. Näin ei tule rajuja pettymyksiä ja suuria takapakkeja sen takia kun ei mennytkään niin kuin oli ajatellut.
Yhdyn Nelln sanoihin: kuvista näkyy miten hehkut ja nautit! Kaikkea ihanaa sinulle Ida tänä uutena vuonna 2014!
Lämmin halaus! <3<3<3
Hei Katarina! Ja kiitos jälleen kommentistasi!
PoistaTaidamme nauttia aika samanlaisesta tekemisestä, olemisesta ja juhlimisesta. Ehkä meillä siksi onkin aina niin mukavaa yhdessä. :)
Ja mitä tulee noihin lupauksiin, olen sitä mieltä että lupaus kun ei ole vielä mikään saavutus tai itseisarvo sinänsä. Kyllä ne ovat ne todelliset teot, jotka ratkaisevat. Sinä olet juuri teoillasi osoittanut, kuinka Elämässä selviydytään ja mennään eteenpäin. Ja se, jos mikä on arvokasta.
Vain kaikkea Parasta toivon vuoteesi Ystävä! <3
eikö tuossa pitsassa ole juustoa vai miten se on tuon näköistä? :o
VastaaPoistaKiitos mielenkiinnostasi! Kyllä pitsassa oli juustoa, kuva taitaa vääristää väriä :)
PoistaVoisitko kertoa suunnitelmistasi tätä kevättä koskien jossain postauksessa? Miten paljon sinulla on koulua ja riittivätkö voimavarasi viime syksynä hyvin?
VastaaPoistaItse aloitin opiskelun pitkästä aikaa viime syksynä ja se oli ihanaa, mutta vaikka kursseja oli vähän niin huomasin sen vievän enemmän voimavaroja kuin osasin odottaa. Välillä on vaikea tietää mihin voimat riittävät:)
Käytätkö muuten ateriasuunnitelmaa vielä vai syötkö nälän mukaan?
On hienoa seurata edistymistäsi, jatka samaan tahtiin!:)
Kiitos Sinullekin Ihanan kannustavasta kommentistasi ja hyvästä postausideasta! :) Pistän ehdotuksen korvan taakse, ja voin mielelläni kertoa suunnitelmistani lisää kunhan vain tulee sopiva väli. Sen verran voin kuitenkin jo nyt kertoa, että syksyllä aloitin siis hyvin kevyesti uudelleen opiskelun yhdellä kurssilla, joka oli kaksi kertaa viikossa. Nyt keväällä jatkan suunnilleen samalla tahdilla, joitakin itse opiskeltavia juttuja olen ottanut lisäksi. Lisäksi hoitokuvioni, kaveritapaamiset ja harrastukseni tuovat ohjelmaa arkeeni, mutta toki minulla on paljon myös omaa rauhallista "kotiaikaani".
PoistaMinulla opiskeluni oli mitoitettu syksyllä juuri sopivasti vointiini ja jaksamiseeni, ja tunsin saavani siellä ihmisten tapaamisesta ja normaalimmasta arjesta voimaa ja energiaa. Mutta edellytyksenä oli, että aloitin tarpeeksi kevyesti itseäni kuunnellen, ja karsin näin ollen opiskelujeni alkaessa esimerkiksi muuta menemistä ja harrastamista... Juuri tuo itsensä kuuntelu onkin tärkeä taito toipumisessa ja yleensäkin elämässä, ja olen sen saanut itse kantapään kautta oppia, mutta olenpa oppinut kuitenkin.
Kehotan Sinuakin siis kuuntelemaan itseäsi ja omia voimavarojasi ja kunnioittamaan niitä sen sijaan, että ajattelisit esimerkiksi muiden mielipiteitä tai miten "pitäisi" toimia. Toipuessa syömishäiriöstä vie se valtavasti voimavaroja jo itsessään ja tulisi olla ehdottomasti ykkösasia, muu tulee sen jälkeen. Parhaimmillaan se muu Elämä antaa toipumiseen motivaatiota ja tukee ja motivoi näin ollen toipumisessa. Mutta, kuten kirjoitin, vain jos kuuntelee itseään. Jos taas esimerkiksi opiskelu vie liikaa voimavaroja tai se stressaa liikaa, on aika ehdottomasti himmailla tahtia. Loppuunpalaminen ei palvele mitään tai ketään, ei ainakaan toipumista. Eli kuuntele itseäsi, omia voimavarojasi ja rajojasi ja kunnioita niitä!:)
Ja mitä tulee tuohon toiseen kysymykseesi, niin kyllä, minulla on yhä käytössä ateriasuunnitelma. Painon kun pitäisi vielä nousta jonkin verran enkä voi vielä luottaa täysin nälän ja kylläisyyden tunteisiini, joten olen pitänyt ateriasuunnitelmaa turvallisimpana vaihtoehtona toistaiseksi taatakseni varmasti riittävän energiansaanniin. Siitä luopuminen tulee sitten ajallaan. Jo nyt olen oppinut esimerkiksi joustamaan tarpeen mukaan ateriasuunnitelmistani erityistilanteissa ja söin vapaammin esimerkiksi jouluna jne.
Tsemppiä Sinullekin ja muistahan olla itsellesi armollinen, olet arvokas! <3
Kiitoksia todella paljon vastauksestasi!:) moni on sanonut minulle että vaadin itseltäni liikaa ja pitäisi juuri olla armollinen. En oikein tiedä kuinka niin voi olla, vaikka sitä olen oppinutkin. Tapanani on ollut aina täyttää kaikki päivät menoills ja hammasta vääntäen suoriutua näistä. Kun sairastuin, koin että se on ainoa asia missä olen hyvä. Parantumisen alkaessa päätin että olen paras parantuja;) hahah eihän sellaista voi päättää! Mutta jollain tavalla on vaikea suoda itselleen se, että parantuminen ei ole pelkkää ylämäkeä ja en vieläkään ole normaalipainossa niinkuin suunnittelin jossain vaiheessa. Koulukurssitkin menivät nipinnapin syksyllä joten enempää ei kannata ottaa nyt keväällä, vaikka senkin olin suunnitellut että keväällä voin ottaa enemmän. Puhumattakaan rakkaan tanssin alpittamisesta, ties kuinka monta tavoitetta sen aloittamiseen olen laittanut, mutta aina epäonnistunut. En vieläkään ole niin hyvässä kunnossa, vaikkakin jo lähellä. Niin lähellä mutta niin kaukana;)
VastaaPoistaAnteeksi tästä tuli näin pitkä kommentti, mutta pohdin vain jos itse tunnet tai olet tuntenut tällaisia...?
Kiitos Sinulle jälleen! Tämähän on juurikin sitä hyvää vertaistukea parhaimmillaan! Eli kiitos, että rohkaistuit jakamaan ajatuksiasi ja kokemuksiasi :)
PoistaSillä niin tutulta kuulosti yllä tuo vaativuus itseään kohtaan, samoin kuin tuo jatkuva suorittaminen. En osaa oikein neuvoa Sinua tuon liian vaativuuden kitkemisessä, mutta itse olen toipumisen myötä oppinut paljon armollisemmaksi itseäni kohtaan. Ja tuo armeliaisuus on opittu ihan arjen tilanteissa, ja usein lähtenyt ihan siitä, että olen puhunut kauniimmin itselleni, ja karsinut tehokkaasti esimerkiksi "pitäisi"-sanan käyttöä tässä puheessa, sekä asettanut tietoisesti tavoitteita matalammalle, tai sopivassa tilanteessa lähtenyt vain kokeilemaan ilman sen kummempia tavoitteita. Sekä sen sijaan, että miettisin aina, mitä en ole saavuttanut ja missä olen epäonnistunut kehunut itseäni siitä, mitä kuitenkin olen jo saavuttanut, missä onnistunut ja miten pitkälle olen päässyt.
Ilahduttavaa kommentissasi on tuo, mitä kerroit, että olet päättänyt olla hyvä parantuja. Niin olen minäkin päättänyt, ja se on juuri sitä omien piirteidensä kääntämistä omaksi vahvuudekseen toipumisen tukemiseen ja ennen kaikkea kertoo oikeansuuntaisesta motivaatiosta.
Mutta: myöskään toipumisen ei kuuluisi olla mikään kilpailu tai edes suoritus. Vaikka se vaatii välillä toki tavoitteiden asettamista, jotta pääsee eteenpäin, on se ennen kaikkea etsimistä, vastaanottamista ja löytämistä. Siis eräänlainen tutkimusmatka, vaiheikas polku tarkkaan kontrolloidun kiitoradan sijaan, aivan kuten Elämäkin. Siis tutkimusmatka oman itsen, oman Elämän löytämiseen. Ja silloin siitä voi todella jopa vaikeuksista huolimatta nauttia.
Toivon Sinulle paljon siis lempeyttä itseäsi kohtaan ja voimia jatkaa valitsemallasi oikealla tiellä! :)
Kiitos taas sinulle terveestä ja viisaasta kommentista:) todellakin sain vertaistukea parhaimmillaan! Tämä selvensi ehkä solmussa olevia ajatuksiani päässä ja on niin ihana tietää ettei ole yksin tällaisten hullunkuristen ajatusten kanssa;) vaikka saan tukea läheisiltäni, niin vertaistuki on aivan erilaista.
PoistaSinun vuotesi on ollut varmasti ikimuistoinen ja olen varma että tästäkin vuodesta tulee yhtä hyvä:) olet niin suuren työn tehnyt!
Kiitos vielä sanoistasi ja lupaan olla lempeämpi itseäni kohtaan:)
Hienoa! Ja kiitos itsellesi, voit olla varma, että vertaistuki oli molemminpuolista, ja varmasti minun lisäkseni monet blogini lukijoista pystyivät samaistumaan kommentteihisi :) Tsemppiä ja myönteisiä ajatuksia itsestäsi!
PoistaNo mutta, Idaseni; Sinun uuden vuoden aattosihan oli ihan täydellinen!! Se toi Sinulle onnellisen, hyvän ja levollisen mielen ja olon - ja sehän on kaikkein tärkeintä!! Se oli juuri omanlaisesi paras mahdollinen aatto! Siis mikäänhän ei ole niin turhauttavaa kuin rellestää jossain "ulkona" ihan vain asian vuoksi, nauttimatta sen kummemmin. Toki voi joskus olla kivaa mennä vipeltää tuolla ulkona ihan villinäkin, mutta ei jos tuntuu, että se on pakko tai odote tai "velvollisuus". Että koska on uuden vuoden aatto, niin pitää rellestää. Minä arvostan ihan samantyylistä uuden vuoden viettoa kuin Sinäkin!
VastaaPoistaJa nyt kyllä kymmenen pistettä ja papukaijan merkki Sinulle tuosta pizza-kokeilusta! Eikö ollutkin niiiiin paljon parempaa kuin einespizza?! ;) Saat olla todella ylpeä saavutuksestasi!
Ja mitä noihin uuden vuoden lupauksiin tulee: en minäkään ole vuosiin sellaisia tehnyt. Kuvailit todella hienosti, kuinka paljon tärkeämpää kuin erinnäisten lupausten tekeminen, on tehdä aina parhaansa ja antaa Elämän hoitaa loput. Juurikin näin. Eläkäämme kaikki näin! Ihanaa, että vanhan vuoden vaihduttua uuteen sait painaa pääsi tyynyyn ja sulkea silmäsi onnellisena ja hymyssä suin. Niin sen pitää mennä. Vuodenvaihteen. Elämän.
♥ Kaikkea parasta mahdollista vuoteen 2014 Sinulle Ida-Rakas! ♥
Kiitos taas Andrea Rakas Ihanasta kommentistasi! Sinä se osaat aina niin Ihanasti kannustaa ja löydät juuri oikeat sanat.... :)
PoistaJäin miettimään tuota, mitä kirjoitit siitä, että juhlimisen osalta ei pidä ajatella mitä "pitäisi" tai miten kuuluisi toimia. Tiedätkö, minusta tätä voisi soveltaa paljon laajemminkin Elämään. Elämään kun kuuluu toki tietyt velvollisuudet, mutta on myös paljon sellaista, minkä voi tehdä juuri niin kuin haluaa itseään kuulostaen ja kunnioittaen. Ja usein niissä velvollisuuksissakin ajattelutavan muuttaminen "saan" tai "minulla on oikeus" -muodoiksi on lopputuloksen kannalta paljon hedelmällisempi!
Ja mitä tulee tuohon pitsaan, niin voi kyllä, oikea pizzerian pitsa on ehdottomasti maistamisen arvoista! Itse asiassa otin eilen juuri uusintakokeilun asian suhteen ihan vain perjantain kunniaksi ;)
Kaikkea hyvää ja vieläkin parempaa alkanutta vuotta Sinulle! Eletään se niin, että ainakin suurimpana osana illoista voimme nukahtaa onnellisina ja hymyssä suin. Halaus <3