Ja juhlinta jatkuu itseni hemmottelulla

Muistatteko vielä sen Ihanan tunteen, kun pikkulapsena odotti synttäreitään kuin kuuta nousevaa? Sitä, kun suunnitteli juhliaan kuin elämän kohokohtaa ja vatsassa lenteli perhosia jo viikkoa ennen H-hetkeä? Ja kun päivä sitten lopulta koitti, sai tuntea itsensä todelliseksi Prinsessaksi, otti ilolla vastaan kaikki onnittelut yhtään nöyristelemättä, eikä tuolloin mikään voinut pilata sitä Onnea. Sen saman tunteen sain myös minä kokea lauantaina, vaikka mittariin olikin tullut se 25 viiden vuoden sijaan.

Itse asiassa olen säilyttänyt tuon muiston lapsuuteni synttäreistäni niin elävänä, että yhä vieläkin synttärini ovat joulun lisäksi usein vuoteni kohokohta. Vaikka suurempia juhlia en ole järjestänyt vuosiin, on minulle tärkeää viettää merkkipäiväni minulle rakkaiden ihmisten ympäröimänä, ja yritän suunnitella tuolle päivälle joka vuosi jotain minulle mieleistä "spesiaalia" ohjelmaa. Oikeastaan ainoa, mikä on aikuisiälläni latistanut tuota lapsuuden riemua ja tunnelmaa, on ollut kuinkas muutenkaan kuin Mörkö. Mutta ilokseni saan todeta, että tänä vuonna edes Se ei siinä onnistunut, vaan sain viettää ihanan päivän syntymäpäivieni kunniaksi, ja siksi päätinkin nyt jakaa sen myös teidän kanssanne.

Oikea syntymäpäiväni osui itse asiassa jo viikon takaiselle sunnuntaille, mutta koska tuona viikonloppuna oli juhlimista meillä toisella tapaa, päädyin juhlistamaan omia päiviäni viikkoa myöhemmin. Toki lahjoja en tietenkään malttanut odottaa viikkoa, vaan olin nauttinut jo viikon ihanista vaaleanpunaisista kukista pöydälläni, sekä avannut kääreistä hienon t-paidan, tarpeelliset keittokirjat ja pipon, mukaansatempaavan romaanin ja toivomani cd-levyn. Voi siis sanoa, että olin viettänyt jo melkeinpä viikon syntymäpäiviäni, mutta kaikki huipentui kuitenkin viime lauantaihin. Ja mikäpä olisikaan voinut olla parempi tapa päättää minun ja parhaan ystäväni yhteinen elämyksellinen kesä?

Ihanaan loppukesän aamuaurinkoon rauhassa lauantaina siis heräiltyäni ja aamuteet ja -puurot nautittuani alkoi päiväni tuttuun tapaan kokkailulla. Tällä kertaa tein oman päiväni kunniaksi itselleni uudeksi lempiruoakseni muodostuneita sienilihapullia, jotka ovat tulleet mukaan ruokavaliooni sen laajennuttua. Kokkaillessani ajatukset kuitenkin lentelivät niin jo tulevassa päivässä, että mausteet unohtuivat lihapullistani kokonaan, mutta onnistuuhan se maustaminen jälkikäteenkin!

Iltapäivällä nimittäin suuntasin kohti Hakaniemen Sokosta, jossa tapasin parhaan ystäväni. Olin varannut meille sieltä ajan kauneusneuvontaan. Toisin sanoen meillä oli tunnin ajan molemmilla omat kosmetologit käytössämme, jotka hemmottelivat meitä meikkailemalla ja antamalla siinä samalla vinkkejä juuri meille sopivimmista meikkituotteista ja näyttämällä oikeita meikkaustapoja ja -tyylejä. Ennen en varmasti tällaista ajanviettotapaa olisi osannut arvostaa, mutta nyt olen niin innostunut kaikesta kaunistautumisesta ja itseni hemmottelusta, että tällainen "juhlintatapa" oli minulle enemmän kuin mieluinen. Mutta vaikka siis vinkit tulivat ainakin omalla kohdallani enemmän kuin tarpeeseen, oli neuvonnassakin ehdottomasti parasta se "Prinsessana oleminen". Olen kertakaikkiaan oppinut nauttimaan toipumiseni edetessä arkeeni sisältyvistä pienistä rentoutumisen hetkistä, ja tuntui aivan ihanalta nauttia olostani meikkaustuolissa, kun kosmetologi hiveli kasvojani. Kaiken kruunasi se ihana tunnne, kun katsoi peiliin ja huomasi: minä todella olen kaunis. (Vaikka kieltämättä vähän jäikin kaihertamaan ne kosmetologin sanat siitä, kuinka juuri 25-vuotiaana alkaa iholla näkyä ensimmäiset vanhenemisen merkit. Rapistuminen siis alkakoon!)

Kauneusneuvonnan jälkeen meillä oli varattu pöytä ravintolaan, mutta koska aikaa oli vielä jonkin verran, pistäydyimme parhaan ystäväni kanssa vielä Hakaniemen torilla ja kauppahallissa ja kuljimme pitkin aurinkoista Hakaniemen rantaa. Rantaa pitkin kävellessä tuli sellainen tunne ihan kuin olisi ollut jossakin ulkomailla, ja mieleeni palasivat lapsuuden kesät Ranskassa. Kävellessämme muistelimme yhdessä mennyttä kesää ja suunnittelimme jo vähän tulevaa syksyäkin.

Seuraavaksi oli sitten siis vuorossa myöhäinen lounas ravintolassa, johon tulivat myös vanhempani sekä siskoni poikaystävänsä kanssa. Tällä kertaa en enää kyseistä tapahtumaa osannut edes jännittää, ainoastaan iloitsin mukavasta vaihtelusta arkilounaisiini. Ja ei, ruokani ei koostunut pelkästä salaatista, vaan tilasin kunon lämpimän ruoan kanaa ja söin annokseni loppuun ja itseni kylläiseksi asti. Syöminen sujuikin ihanan rennoissa tunnelmissa kuulumisia vaihdellen, sekä minulla tietysti viimeisiä synttärilahjojani availlen. Ruoka oli siis hyvää, tunnelma rento, mieli rauhallinen ja seura sitäkin parempaa. Mitä muuta voisikaan enää onnistuneelta ravintola-reissulta toivoa?

Syötyämme vatsamme täyteen lähdimmekin sitten hyvillä mielin kotia kohti, mutta matkalla poikkesimme vielä elokuvavuokraamon kautta. Sieltä valikoimme minulle ja äidille elokuvan illaksi, sekä tietysti suurista irtokarkkilaareista asiaan kuuluvat leffaeväät. Ilta kuluikin (unohduksestani huolimatta maittavat lihapullat syötyäni) sitten mukavasti sohvan nurkassa äidistäni niin kovin komeaa Richard Gereä seuraten karkkipussi kourassa ja ennen kaikkea hyvällä mielellä onnistuneesta ja kaikinpuolin jopa ne suuret odotukset ylittäneestä päivästä.

Ja mikä sitten oli tämän tarinan opetus? Olen aina ollut vakuuttunut sitä, että lapsuudessa, siihen kuuluvassa välittömyydessä ja hetkessä elämisessä on jotain säilyttämisen arvoista, sellaista, mistä meidän aikuitenkin kannattaa ottaa mallia. Ja syntymäpäivien oikea tunnelma on ehdottomasti yksi näitä asioista. Ja tämä päivä oli minulle mieluinen muistutus siitä, että onneksi ilman Mörköä se minultakin yhä luonnistuu!

<3: Ida