Tärkeät juhlat

Viime viikonloppuna vietettiin minulle rakkaiden ja monella tapaa tärkeiden ihmisten juhlaa, jossa sain onnekseni olla mukana. Tuo tapahtuma oli minulle monella tapaa merkityksellinen, mutta ennen kaikkea se auttoi minua panemaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja arvoäjärestykseen, ja opetti siinä samalla lisää minulle itsestäni sekä kertoi tärkeää kieltään toipumiseni edistymisestä. Tuona päivänä, noiden muutaman tunnin aikana voitti nimittäin se todellinen ELÄMÄ ja elämänhaluni sairauden. Tässä tekstistäni kirjoitan juhlista tästä näkökulmasta käsin.

Vaikka halusinkin ehdottomasti olla mukana noissa juhlissa, ei niihin lähteminen ja osallistuminen kuitenkaan nimittäin ollut minulle mikään helppo juttu. Kriisi alkoikin jo kotona murehtiessani lähes paniikkiin asti oman ulkonäköni ja vaatetukseni kanssa, joka vaihtuikin vielä loppumetreillä. Huolimatta tästä omasta epävarmuudestani liittyen omaan ulkonäkööni, ja ehkä tarkemmin ajatellen itseeni, vei siis kuitenkin halu olla mukana ikuistamassa minulle tärkeiden ihmisten tärkeää hetkeä voiton. Ja tuohon ikuistamiseen liittyi myös muutaman valokuvan napsiminen, jopa sellaisten, jossa itse olin kuvattavana, ennakkouhkailuistani huolimatta.

Myös monella muulla tapaa vei tuona päivänä elämä voiton sairaudesta, mistä olen tavattoman onnellinen, sillä lopulta vaikka pelkäsinkin tavattomasti edes tuota hetkellistä luopumista sairauteni sanomista rajoituksista, olen onnellinen siitä, että siihen pystyin asettamalla sairauttani tärkeämmät asiat sairauteni edelle, mikä ei olisi aina ollut mahdollista. Sillä vaikka nuo asiat ovat aina olleet minulle sairauttani, jopa itseäni, tärkeämpiä, on Mörkö ajoittain pitänyt minua niin tiukasti otteessaan, etten ole kyennyt asettamaan asioita siihen todelliseen arvojärjestykseen. Mutta onneksi siis nyt, toipumiseni päästyä etenemmän kunnolla, oli asia toisin.

Yksi näistä elämänmerkkien voitoista olikin minulle ennen kaikkea Suuri haluni olla rakkaimpien ihmisten kanssa. Tuo haluni oli niin voimakas, että se voitti jopa sairauden luoman pelon siitä, mitä tapahtuu, jos poikkean minulle tutuista rutiineista. Olihan ymmärrettävästi juhlapäivä monellakin tapaa poikkeuksellinen verrattuna tuttuihin arkipäiviini, jotka yleensä soljuvat tutulla kaavallaan. Juhliin osallistuminen edellyttikin niin tutuista ruoka- kuin liikkumiskuvioistakin luopumista, sekä minulle vielä niin turvallisentuntuisista arkirutiineista irtautumista.

Ja syömisrutiineistani poikkeaminen edellyttikin jo ensinnäkin tutuista ruoka-ajoista luopumista, minkä suhteen olen vielä melko tarkka tavallisena arkena, vaikka eteenpäin olenkin toki päässyt. Tuona päivänä halu kuulua joukkoon, olla ja toimia kuten muutkin voitti kuitenkin sisälläni jylläävän pelon siitä, mitä tapahutu, jos syönkin paria tuntia normaalia aikaisemmin. Ja ei, mitään pahaa ei tapahtunutkaan.

Ruokailun lisäksi juhliin kuului tietysti myös juttelua sukulaisten kesken, joista kaikki eivät olleet minulle niitä kaikista tutuimpia, ja joista osaa en muistanut ollenkaan. Ja vaikka small talk ei koskaan olekaan parhaimpiin puoliini kuulunut, kuuluivat juhlaan osallistuvat ihmiset omalla tavalla arvokkaaseen sukupuuhuni ja siten oman elämäni historiaan, ja tuona päivänä voittikin minun haluni tutustua minun elämääni ympäröiviin ihmisiin sairauden yksinäisyyden ja erakoitumisen. Ja itse asiassa huomasin jopa nauttivani ihmisten kanssa rupattelusta, vanhojen tuttavuuksien kanssa kuulumien vaihdosta, ja uusien tervehtimisestä.

Ja juuri tuo nautinnon tunne läpivalaisikin koko juhlatunnelmani. Juhlien tarkoitushan lieneekin yleensä hauskanpito ja iloinen mieli. Ja tuona päivänä tämä tarttui minuunkin. Haluni pitää hauskaa juhlissa voitti siis sairauden synkän kuplan, synkät ajatukset ja syytökset. Ja lopulta viimeistään juhlien päätähden näkeminen onnellisena sai onnen tunteen pulppuamaan myös minun rintaani, sillä se oli minulle lopulta juhlissa kaikista tärkeintä.

Ja lopulta tuo rakkaus rakkaitani kohtaan, ja se turva, joka heidän läsnäolonsa ja pelkkä olemassa olonsa minulle toi, voitti ympäriltäni kaikki muut pelot. Sairauden äänet, sen kauhut ja ahdistuksen aiheet väistyivät tuon rakkauden ympäriltä. Ja se turvan tunne, joka minut valtasi, koostui ihan muista asioista kuin sairauden rutiineista ja oireista, ja juuri niinhän sen kuuluukin olla.

Ja kyllä, silloin tunsin itseni onnelliseksi. Ja tuon päivän, tämän kokemuksen jälkeen, olen taas entistä vakuuttuneempi siitä, että sen todellisen onnen saavuttaa kyllä ihan muilla asioilla kuin tällä katalalla sairaudella ja sen pelkoja tottelemalla. Ja kuten isoisäni minulle juhlia seuraavana päivänä totesi, tyytyväisyyteni juhlissa paitsi tuntui, myös näkyi ulospäin. Joten mitä siihen etukäteen ahdistumiseen kotona ulkonäöstäni tulee, niin kyllä se kauneuskin rakentuu ihan muista asioista kuin tasaisesta kerroksesta kynsilakkaa tai mekon leikkauksesta. Mutta mikä tärkeintä mitä tulee hyvinvointini paistamiseen ulospäin, sain taas havaita, että kun minulle rakkaat ihmiset voivat hyvin, voin myös minä paremmin, ja kun minä voin hyvin, tarttuu se hyvä olo myös läheisiini. Lienee siis aika pistää tuo hyvä kiertämään.

Tämä oli siis kertomus siitä, kuinka elämänhalu voitti sairauden. Sillä tuona päivänä, noiden muutaman tunnin aikana voitti siis se todellinen ELÄMÄ ja elämänhaluni sairauden. Ja juuri tällaisista pienistä elämänmakuisista voitoista se terve ELÄMÄ rakentuu, pala palalta, näin uskon. Ja siksi tuosta juhlan tuomasta tunteesta, elämänhaluksi sitä kai voisi kutsua, aion pitää kiinni, myös siinä arjen aallokossa.

<3: Ida

Ps. Kuva nyt vain minusta ja siskostani, koska en muilta ole kysynyt lupaa! :)

-