Lomalta tuntuva kesäretki

Miltä tuntuu kuljeskella rauhallisesti ympäri kaupunkia auringon paisteessa ilman, että on pakko liikkua? Miltä tuntuu, kun on vapaa sairauden kehääkiertävistä pakkoajatuksista? Miltä tuntuu viettää päivä ilman ahdistusta tai stressiä ruokailuista tai liikunnasta? Miltä tuntuu, kun pystyy keskittymään keskusteluun aidosti ilman, että ajatukset oikeasti pyörivät ihan muualla? Miltä tuntuu maistaa mansikkaa ja nuolaista jäätelöä ilman, että kalorilaskuri päässä käynnistyy? Se tuntuu hyvältä. Se tuntuu vapaudelta. Se tuntuu LOMALTA. Kaikkea tätä ja paljon enemmän sain kokea lauantaisena kesäpäivänä äitini kanssa Porvoossa, kun uskalsin lähteä tälle pienelle lomamatkalle.

Kesäreissumme Porvooseen yhdessä äitini kanssa onkin muodostunut jo perinteeksi, ja se kuuluu ihaniin jokakesäisiin perinteisiimme, jolle vain minun osastolla oloni on ollut esteenä. Silti en muista, koska olisin, tai olenko ylipäätään koskaan, nauttinut Porvoon-retkestämme yhtä paljon kuin tänä vuonna.

Eikä tuo liene mikään ihme, Porvoo tarjosi retkellemme mitä parhaimmat puitteet. Sääukko pisti parastaan: aurinko paistoi, lämpöä riitti, ja pieni tuulenvire vilvoitti muuten helteistä päivää. Porvoo onkin mitä mainioin kesäkaupunki hyvällä ilmalla, ja se on mukavan pituisen ajomatkan päässä Helsingistä.

Pääkaupungin hulinan jälkeen tuntuukin rauhallinen pikkukaupunki suorastaan idylliseltä. Porvoon keskustassa on ihana pieni tori, jolta ostimme mansikoita äitini kanssa. Lisäksi veden äärellä on paitsi ihania terasseja, jossa nautimme lopulta lounaamme, jäätelökioski ja pieniä kojuja, joissa myydään muun muassa käsintehtyjä koruja, näin kesäaikaan. Ja aurinkoisella säällä on vanhan kaupungin mukulakivikatuja ja ihania pikkuputiikkeja ihana kierrellä rauhassa. Palvelu on Porvoossa poikkeuksetta aina hyvää, ja voi kuinka se myyjän ystävällinen hymy saa pirteän mielelle itsellekin!

Ja parasta on, että näissä putiikeissa voi tehdä mitä upeimpia löytöjä, joita ei tule vastaan joka toisella vastaantulijalla, kuten oman kaunpunkimme isoista ketjuliikkeistä vaatteita tai tavaroita ostaessa. Myös minä tein jälleen kerran hienoja ostoksia. Löysin tarpeeseen tulevat kauniit sandaalit sekä vähemmän tarpeeseen tulevat, mutta sitäkin ihanammat, käsintehdyt perhoskorvakorut. Lisäksi Brunbergin tehtaanmyymälästä tarttui mukaan tietysti riisisuklaata herkkuhetkiin. On ihanaa, kuinka olen päässyt myös sairauteeni kuuluvasta ikuisesta säästämisestä ja uskallan jo suoda myös itselleni silloin tällöin jotakin kaunista, ihan vain koska tunnen itseni sen arvoiseksi ja haluan hemmotella itseäni. Siskolleni löysin myös pienen tuliaisen ja tuparilahjan, joita en viitsi täällä  kuitenkaan paljastaa.

Erinomaisista puitteista huolimatta parasta koko reissussa oli kuitenkin ehdottomasti se, että sain jakaa sen yhdessä rakkaan äitini kanssa. Kuten kirjoitin äitienpäivää koskevassa tekstissäni, on äitini minulle tärkeä ihminen paitsi sairaudesta toipumisen tukemisessa, nimenomaan tämän oikean elämän näyttämisen ja elämän ilon löytymisen kannalta. Ja siitä tämä kesäretkemme oli jälleen täydellinen esimerkki! Rakkaiden ihmisten seura on mitä tärkeintä, ja sitä soisi meistä jokaiselle, sillä jo se kantaa pitkälle. Ja uskon äitinikin nauttineen reissusta samoin kuin minä, saihan hän viettää sen yhä enemmissä määrin Idan, ei enää anoreksiapeikon kanssa.

Reissullamme sainkin nimittäin taas myös huomata olevani sairauden päihittämisen osalta vahvemmilla kuin esimerkiksi viime kesäisellä reissulla. Pystyin maistelemaan ruoka-ajan ulkopuolella torilta ostamiamme mansikoita ja jäätelöä ilman omantunnontuskia. En ahdistunut, vaikka suurin tukipilarini isä ei ollut reissullamme mukana. Suunnitelmiemme mennessä myttyyn lounaan osalta, kun kyseinen ravintola oli mennyt jo aikaisemmin kiinni, en mennyt paniikkiin vaan aloin miettiä vaihtoehtoista suunnitelmaa. En pyrkinyt maksimoimaan kävelyä retkellämme, vaan pystyin keskittymään Porvoon viehättäviin pikkuputiikkeihin. Ruoka ei pyörinyt mielessäni muulloin kuin ruokapaikkaa etsiessämme ja ruokaillessamme. Pieniä hyviä asioita, pieniä edistysaskeleita, jotka kuitenkin mahdollistivat jotakin suurta: retkestä nauttimisen. Vihdoinkin olin lomalla!

<3: Ida