Syntymäpäiväjuhlia, ystäviä ja äitienpäivää

Ajattelin, että nyt olisi taas aika vähän kertoa kuulumisista ja siitä sairauden ulkopuolisesta elämästä, jota olen vihdoin saanut osaksi arkeani. Viime viikonloppu sisälsi nimittäin taas niin monta hyvää hetkeä erilaisten juhlien ja ihmisten tapaamisten merkeissä, että päätin taas jakaa viikonloppuni parhaimmat palat kanssanne. Seuraavassa siis hieman lisää viikonlopustani kuvien kera.

Lauantaina olin siskoni syntymäpäiväjuhlilla. Olin leiponut juhliin etukäteen tarjolle pitsoja ja mansikka-marianne-kääretorttua. Olen todella innostunut tästä uudesta kokkailu- ja leipomisharrastuksesta, jolla saan hyvin arkipäivisin aikani kulumaan. Se on minulle sellaista mukavaa ja hyödyllistä pikkupuuhastelua, joka antaa hyvää mieltä ja auttaa pitämään sairaudella oireilun loitolla. Ja kaikki sellainen toiminta on tässä vaiheessa hyväksi ja enemmän kuin tarpeeseen. Siispä jo hyvän aikaa sitten, kun siskoni kertoi suunnittelevansa syntymäpäiväjuhlia, lupauduin huolehtimaan enemmän kuin mielelläni tarjottavista.

Vaikka tarjottavat olivatkin olleet jo useamman päivän etukäteen valmiina jääkaapissa ja pakkasessa, juhlapäivänä valmistauduin juhliin useamman tunnin: meikkailin, laitoin hiuksia ja pukeuduin... Tuntui taas vain niin ihanalta leikkiä vaihteeksi prinsessaa ja melkein koko viikon kotona olemisen jälkeen vähän laittautua ja kaunistautua juhlia varten. Olin ostanut jo hyvissä ajoin juhliin mekon ja maanantaina löysin vielä sen päälle sopivan neuleboleron.

Kynsioperaationi kuitenkin kaatui, kun havaitsin ostamieni rakennekynsien liiman kuivuneen, mutta huomasin jälleen selviäväni elämän pienistä vastoinkäymisistä paremmin kuin ennen ja pystyväni vaihtamaan suunnitelmia, ja niinpä tein lennossa itselleni uudet kynnet ihan vain kynsilakan ja timanttisten kynsitarrojen avulla. Ja hyvältähän ne näyttivät niinkin!

Lahjan sisarelleni olin myös ostanut heti sen keksittyäni ja paketoinut sen hyvissä ajoin. Vaikka lahjani oli pieni muodollinen paketti, toivon sen ilahduttaneen sisartani, sillä se oli ajatuksella mietitty ja kätki sisäänsä monta lämmintä ajatusta. Annoin siskolleni Iittalan Taikamukin, josta sisareni oli vinkannut etukäteen, ja täytin sen kermakaramelleilla ja liitin lahjaan vielä suloisen Pikku Myy lasinalusen omalle pikku Pikku Myylleni. Lisäksi olin tietysti askarrellut teemaan sopivan Muumi-kortin. Aamulla haimme siskolleni minun itse valitsemani ja kokoamani kukkakimpun, jolla tahdoin välittää sisarelleni, kuinka paljon häntä ajattelen.

Kukkakaupasta siskoni luokse päästyäni oli vuorossa enää asunnon koristelu ilmapalloin ja serpenttiinein sekä tarjottavien esille asettelu. Koristelun lomassa ehdimme vielä onneksi seurata illan jääkiekko-ottelua. Ja sitten alkoikin saapua vieraita!

Vaikka vieraiden tapaaminen jännitti aluksi, huomasin kuitenkin rentoutuvani pian, sillä niin mukavaa porukkaa tuntui olevan paikalla. Itseasiassa juhlissa sain jälleen huomata, kuinka todella nautin jo sosiaalisista tilanteista. Kun ennen kaikki sosiaaliset tilanteet ja erityisesti "uusien" ihmisten tapaaminen aiheuttivat minulle stressiä ja ahdistusta, nyt osasin ottaa rennosti. Ennen sairaus myös olisi saanut minut häpeämään itseäni ja vetäytymään taka-alalle, mutta nyt olin äänessä vähintään yhtä paljon kuin muutkin vieraat enkä tahtonut maastoutua tapettiin. Parasta illassa olikin tuntea kuuluvani vihdoin porukkaan ainaisen yksinäisyyden sijaan.

kaunis sisareni ja hänelle tuomani kukkakimppu

Juhlissa aika tuntuikin todella liitäen kuin siivillä. Tuntui ihanalta nauttia ja pitää hauskaa. Sairaus kun tekee sairastavasta usein paitsi etäisen, myös huumorintajuttoman ja kyvyttömän heittäytymään hetkeen, kun mielessä pyörii vain ruoka ja sairaat ajatukset. Toisin sanoen ilo tuntuu kadonneen sairastuneen kasvoilta ja elämästä. Nyt tällainen oli todellakin onneksi minulle jo historiaa, ja nautin illasta täysin siemauksin.

Parasta oli kuitenkin se, että tunsin tämän nautinnon ansainneeni, tunsin, että minulla on siihen täysi oikeus. Kun ennen sairaus olisi vähintäänkin syyllistänyt hyvistä hetkistä, nyt oikein imin hyvää olo itseeni ja tunsin todellakin olevani jokaisen nautinnollisen minuutin arvoinen. Illalla kotiin saapuessani olin väsynyt mutta onnellinen. Kiitos kutsusta ja seurasta Fanny-rakas!

Sunnuntaina vietetiin sitten Äitienpäivää. Äitini on ollut minulle todella tärkeä koko elämäni ajan ja tuntuu, että mikäli mahdollista sairaus on lopulta pikemminkin lähentänyt meitä. Äidistäni ja häneltä saamastani tuesta kirjoitinkin edellisessä tekstissäni. Tämän viestin tahdoin tuona tärkeänä päivänä välittää ädilleni hänen tärkeydestään ja siitä kuinka kiitollinen häneltä saamastani tuesta olen, vaikka sitten näin kirjoittamalla, kun en koskaan mitenkään hyvä ole ollut tunteistani puhumaan.

Äitienpäivä alkoi meillä tuttuun tapaan aamiasella sänkyyn onnittelulaulun kera. Olin leiponut jo perjantaina valmiiksi äitille hänelle mieleisiä mustikkamuffinsseja ja aamulla pistimme isän kanssa vielä croissantit uuniin. Isäni oli ostanut äidillemme valtaisan kimpun isoja vaaleanpunaisia ruusuja ja minä olin kääräissyt paperiin siskoni kanssa yhdessä ostamamme keittokirjan ja itse savesta tekemäni tuikkukynttilälle tarkoitetun kupin itse askartelemani kortin kera tietysti.

Parasta koko viikonlopussa oli nähdä, kuinka onnelliselta äiti näytti taas aamulla. Ennen sairauden mustentaman kapeaan näkökenttääni ei juuri hahmottunut muiden tunteita tai tunnetiloja, jos muut ympärilläni ylipäätään niitä uskaltautuivat näyttämään. Nyt empatiakykyni tuntuu pikkuhiljaa palautuneen, ja vaikka pidän toki tärkeänä kaikkien tunteiden näyttämistä, kaikkein eniten itselleni saan voimia kerättyä juuri siitä minulle lähimmäisten ihmisten onnesta.

Myöhemmin päivällä tapasin vielä parasta ystävääni. Tarkoituksenamme oli suunnata keskustaan shoppailemaan, mutta kuinkas ollakaan eivät kaupat äitienpäivän vuoksi olleet (tietystikään) auki. Emme kuitenkaan tästä lannistuneet, vaan suuntasimme sen sijaan jälleen taidenäyttelyyn.

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, on suunnitelmien lennossa vaihtaminen anoreksiaa sairastavalle usein vaikeaa, niin myös minulle, mutta onnekseni olen edennyt tässäkin asiassa. Ja sekö tuntuu vapauttavalta ja vähentää kummasti stressikuormaa. Kaikkea kun ei aina vain voi suunnitella etukäteen ja joskus tarvitaan sitä hetkeen tarttumistakin.

Näyttelyssä nautin taas täysin siemauksin taiteesta samalla kun sain taas huomata keskittymiskykyni parantuneen ja jopa aistien heränneen uudestaan havainnoimaan ulkomaailmaa sairauden panssarikuoren alta. On aivan ihmeellistä, kuinka pelkkien värienkin avulla voi koskettaa jotakin toisen syvällä sielussa. Nyt myös minun sielussani, kun sinne ylttää muukin kuin pelkkä sairaus pitkine piikkeineen.

Näyttelyn jälkeen nautimme vielä auringonpaisteesta meren rannalla ja Esplanadin puistossa. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän kyllä huomaan ehdottomasti kuuluvani kesäihmisiin. Parasta aurinkoisessa hetkessämme ei kuitenkaan tietystikään ollut sää, vuodenaika tai maisema, vaan kuulumisien vaihtaminen parhaan ystäväni seurassa. Hän on tuntenut minut niin pitkään, että osaa aina ihmeellisesti kaivaa sen oikean Idan sairauden kuoren alta siten, että nautimme molemmat sen aidon Idan seurasta. Ja siihen Idan tahdomme molemmat tutustua uudelleen. Ja onneksi niitä tutustumismahdollisuuksia on tulossa kesällä toivottavasti lisää, sillä viikonlopun iloisin uutinen oli, että paras ystäväni on tulossa viettämään kesää Helsinkiin, mikä tarkoittaa lisää tapaamismahdollisuuksia ja monia yhteisiä hetkiä. En melkein malta odottaa!

Viikonloppuni oli siis sanalla sanoen nautinnollinen. Sain jälleen maistaa sitä oikeaa sairauden ulkopuolista elämää uusien ja vanhojen ystävieni kanssa, sekä tietysti ennen kaikkea sen kaikkein tärkeimmän eli uuden, vanhan itseni kanssa!

Loppuviikko onkin sitten taas hieman erilainen, sillä vanhempani lähtevät matkoille, ja saan viettää aikaa rakkaan siskoni kanssa oikein kunnolla. Pienestä jännityksestä huolimatta odotan yhteistä minilomaamme innolla ja olen varma, että kaikki sujuu hyvin. Ehkäpä seuraava kuulumisia koskeva tekstini onkin sitten tästä aiheesta?

<3: Ida

Ps. Kiinnostaako teitä rakkaat lukijani lukea ihan vain tällaisista arkisista kuulumisistani kertovia tekstejä aina välillä? Laittakaahan kommenttia!