Herkutellen

Edellisissä teksteissäni olen kertonut ateriasuunnitelmasta ja sen merkityksestä sekä ruokailuistani. Kerroin myös siitä, kuinka tärkeää olisi, että ateriasuunnitelma olisi toipumassa olevalle mieluinen, ja ateriasuunnitelma jättäisi tilaa mieliteoille. Omia mielitekojani kuuntelen itse tällä hetkellä parhaiten jokailtaisilla herkkuhetkilläni, jotka koostuvat usein jäätelöstä ja jogurtista tai esimerkiksi karkista. Seuraavassa kerron hieman lisää näiden herkkuhetkien merkityksestä minulle, ja yritän kannustaa teistä jokaista kuuntelemaan omia mielitekojanne.

Tämä herkkujen ottaminen osaksi ruokavaliotani ei anoreksiaa sairastavalle ole todellakaan nimittäin mikään helppo juttu. Syömishäiriö kun pyrkii rajaamaan sallittaviksi ruoiksi pelkästään niin kutsut "turvaruoat", jotka koostuvat yleensä mahdollisimman "terveellisistä", kevyistä ja rasvattomista tuotteista. Usein näiden sallittujen ruokien lista kaventuu sairauden edetessä yhä kapeammaksi ja kapeammaksi. Itselläni tämä tarkoitti pahimmillaan sitä, että kykenin syömään lähes yksinomaan kurkkua.

Syömällä vain itselleen sallimia turvaruokiaan sairastava pyrkii ylläpitämään sairasta kontrollin tunnettaan ja varmistamaan, että hänen painonsa ei lähde hallitsemattomaan nousuun. Turvaruoissa pysytteleminen luo nimensä mukaisesti turvaa, ja tunteen hallinnasta, ja tämän vuoksi jonkin listan ulkopuolisen kokeileminen vaatii valtavasti rohkeutta ja uskallusta.

Toipuminen kuitenkin edellyttää omalta mukavuusalueeltaan poismenemistä. Jotta pääsee eteenpäin on hetkellisesti tunnettava ahdistusta ja pahaa oloa. Siksi rohkaisenkin, jos vielä epäilet: kokeile rohkeasti hypätä hetkeksi pois sairauden rajoituksista. Usein on niin, että haasteet tuntuvat etukäteen paljon suuremmilta, mitä ne todellisuudessa ovatkaan. Minä olen elävä todiste siitä, että vaikka olen toiminut sairauttani vastaan, mitään pahaa ei lopulta ole tapahtunut.

Hyvä paranemisen mittari ruokaluissa onkin joustavuuden ja sallivuuden lisääntyminen ruokailuissa. Laajemmin tämä tarkoittaa mielestäni sairaasta kontrollista luopumista ja armollisuutta itseään kohtaan. Kuten olen aiemmin jo kirjoittanutkin, minulla tämä sallivuuden lisääntyminen on näkynyt paitsi herkkujen syömisenä myös ruokavalion laajenemisena muilta osin.

Tavoitteena sallivuuden lisääntymisenä ei tietenkään tarkoita sitä, että eläisi pelkällä roskaruoalla tai pelkillä herkuilla. Jäätelötuutti on jälkiruoka ja kakkupala päiväkahvin kaveri, eivät aterioita sinänsä. Herkut ovat aina osa isompaa kokonaisuutta. Mutta kun ruokavalio on yleisesti kunnossa, ei herkkuja edes tule ahmittua kaksin käsin. Ja kun kiellettyjä ruokia ei enää ole, myös niiden maaginen merkitys katoaa, jolloin niitä nautitaan kohtuudella ja ahdistumatta.

 

Voidaan siis todeta, että kun perusasiat ovat kunnossa, ei suurempia himoja synny, ja pelko kontrollin menetyksestä on turha. Toisaalta ei pieni kontrollin hetkellinen hellittäminenkään anoreksiaa sairastavalle olisi pahitteeksi. Tässä ollaankin anoreksiaa sairastavalle vaikea läksyn edessä: pieni kontrollista hellittäminen ei tarkoita sen menettämistä kokonaan, pikemminkin päinvastoin.

Sitä paitsi ruoan terveellisyys on myös kyseenalaista. Pelkkä kurkun syöminen kun tappaa varmemmin ja nopeammin kuin esimerkiksi pelkästä pikaruoasta koostuva ruokavalio. Tärkeintä syömishäiriöstä toipuvalle onkin riittävän energian saannin turvaaminen, ja vasta kun tämä asia on kunnossa, voi kiinnittää huomiota esimerkiksi ravintoaineiden riittävään saantiin. On myös tärkeää muistaa, että mikään yksittäinen ravintoaine ei lihota.

Toki myönnän, että herkkujen syöminen tuntui minustakin aluksi haastavalta. Vielä ajoittain sairaus nostaa edelleen päätään ja yrittää minua niistä syyllistää. Pikkuhiljaa herkkuhetkistäni on muodostunut minulle kuitenkin rutiinia, ja herkuista tullut luonteva osa ruokavaliotani. Pitää täysin paikkaansa, että itseltä kielletyt ruoat houkuttelevat aina eniten, ja tämän vuoksi ne johtavatkin varmasti helpoiten ahmimiseen tai saavat maagisia, pelkoihin ja kammoihin johtavia merkityksiä. Kun kielletyt ruoat sitten ottaa säännölliseksi osaksi ruokavaliota, suuret tunteet kyseisiä ruokia kohtaan katoavat, ja niistä tulee arkipäiväisiä, eikä niitä tee enää edes mieli syödä ylettömiä määriä tai toisaalta enää jättää kokonaan poiskaan. Näin on käynyt esimerkiksi minulle. Kun kermajäätelötuutti vielä jokin aikaa sitten oli minulle kielletty, himoitsin sitä pystymättä sitä kuitenkaan koskaan edes maistamaan, on siitä nyt tullut luonteva osa ruokavaliotani.

Herkkujen syöminen on tuonut minut sairauteni jälkeen ensimmäitä kertaa myös kasvotusten omien mielitekojeni kanssa. Minun on täytynyt pohtia, mistä ruoista minä todella pidän. Samalla minun on täytynyt hyväksyä, että ruoka todellakin edustaa myös minulle muutakin kuin pelkkiä kaloreita tai pakollista energiaa; se on myös nautinnon lähde. Minun on täytynyt antaa itselleni lupa nauttia ruoasta, vaikka sairaus pyrkiikin sairastavaa tästä asiasta syyllistämään, pyrkiihän se leimaamaan ruoan ainoastaan vihamieheksi.

Pikkuhiljaa olen oppinut kuitenkin myös rentoutumaan herkkuja syödessä ja tv:tä katsoessa, ja jopa seuraamaan meneillä olevaa ohjelmaa. Ruokailu ei enää vie kaikkea huomiotani, siitä on tullut osa kokonaisuuttaa, osa, joka lisää tilanteen mukavuutta. Ja mikä tärkeintä, samalla tiedän käyväni tärkeää taistelua, ja tekeväni hyvää itselleni. Ja mikäpä olisi sen mukavampi tapa pitää itsestään huolta kuin sohvan nurkassa jäätelöä nuoleskellen hyvää elokuvaa hyvässä seurassa katsoen?

<3: Ida