Ateriasuunnitelma:toistaiseksi tarpeellinen kainalosauva

Viime viikolla minulla oli ravitsemusterapeutin tapaaminen, jossa tarkistimme taas ateriasuunnitelmaani. Ateriasuunnitelmani on ollut minulle pelastus monellakin tapaa, ja tässä tekstissäni kirjoitan ateriasuunnitelman merkityksestä minulle, siitä millaista apua sen noudattaminen on ruokailuihin tuonut sekä annan omasta näkökulmastani joitakin ohjeita siihen, millainen on hyvä ateriasuunnitelma anoreksiasta toipumassa olevalle.

Niille, joille termi ateriasuunnitelma ei ole tuttu, mainittakoon, että ateriasuunnitelmalla tarkoitetaan eräänlaista usein ravitsemusterapeutin kanssa kirjoitettua listaa, johon on merkitty päivän ateriat ja mitä niihin kuuluu ja kuinka paljon. Ateriasuunnitelman laatiminen ja käyttäminen on ravitsemuskuntoutuksessa osastoilla ja myös syömishäiriöisten kotihoidossa varsin tavallinen käytäntö.

Mikä on sitten ollut tuon jääkaapin ovessamme seisovan listan merkitys minulle? Ensinnäkin kaikkein tärkeintä on ollut, että se varmistaa sen, että minun tulee syötyä riittävästi. Tällä hetkellä, jos itse valitsisin mitä ja kuinka paljon syön, jäisi päivittäinen energiamääräni ja ateriakoot vielä liian pieniksi, sillä anoreksia pääsisi sanelemaan vielä liikaa valintojani enkä pysty vielä luottamaan omiin nälkätuntemuksiini.

Kun noudatan päivittäin pilkuntarkasti ateriasuunnitelmaani, kaikki tällaiset neuvottelut sairauden kanssa ovat jääneet minulta pois. En keskustele enää itseni tai läheisteni kanssa siitä, pitääkö minun syödä tai kuinka paljon. Toisin sanoen säännöllisestä syömisestä on tullut minulle itsestäänselvyys. Tämä on valtava helpotus, sillä on henkisesti valtavan kuormittavaa jatkuvasti käydä päänsisäistä taistelua terveen ja sairaan puolen välillä.

Tämä, ettei tarvitse neuvotella ruokamääristä tai siitä, pitääkö syödä ja mitä pitää syödä tai milloin pitää syödä, vähentää luonnollisesti myös ristiriitatilanteita perheessä. Läheisillenikin on valtava helpotus, kun he voivat luottaa siihen, että syön eikä tavitse käydä vaikeita kädenvääntöjä siitä, onko syötävä tai kuinka paljon. Tämä estää myös sellaiset kiusalliset tilanteet, joissa vanhemmat yrittävät esimerkiksi ujuttaa "salaa" lisää ruokaa tai tarkkailla sairastavan syömisiä. Ateriasuunnitelma on ikään kuin yhteinen sopimus, jonka noudattamiseen kaikki ovat sitoutuneet, ja tämä koskee myös niitä ruokia, jotka vanhemmat tai hoitajat mittaavat toipuvalle valmiiksi. Aivan yhtä tärkeää kuin se, että toipuva itse on sitoutunut noudattamaan ateriasuunnitelmaansa, onkin se, että myös lähipiiri on sitoutunut ateriasuunnitelmaan toipuvan ruokavaliona, ja toipuva voi luottaa siihen, että ateriat on mitattu oikein eikä siinä ole mitään ylimääräistä tai "liikaa".

Hyvinä päivinä pystyisin nykyään varmasti syömään jo ihan kelvollisesti vapaammin ilman ateriasuunnitelmaa, mikä on näkynyt muun muassa laivan buffet-aterioissa, kun ateriasuunnitelman tarkka noudattaminen ei ole ollut mahdollista. Kaikkein suurimman arvon ateriasuunnitelma saakin silloin, kun on huono päivä, ja sairaus on voimakkaimmillaan. Rutiininomainen ateriasuunnitelman noudattaminen varmistaa nimittäin, että tulee syötyä silloinkin, kun ahdistaa tai sairaus on vahvoilla. Tällaisessa tilanteessahan nimenomaan sitä helposti juuri luisuu sairauteen. Toisin sanoen ateriasuunnitelma luo turvaa ja estää purkamasta vaikeita tunteita tai pahaa oloa sairaudella oireiluun.

Tämä paha olo saattaa purkautua itsevihana, tunteena, ettei ole ansainnut ruokaa tai pelkona painon liian nopeasta nousemisesta. Tällöin ateriasuunnitelma antaa luvan syödä. Minulla on oikeus, jopa velvollisuus syödä se, mitä ateriasuunnitelmassani lukee mistään nipistämättä, silloinkin, kun tuntuu pahalta. Ateriasuunnitelman mukaan syödessä ei siis tarvitse kyseenalaistaa oikeuttaan syödä, mikä on muuten hyvin tyypillistä syömishäiriöön sairastuneella. Minulle olisi esimerkiksi tavattoman vaikeaa antaa itselleni lupaa syödä jäätelöä, sillä se sotii sairauttani vastaan, mutta kun se on kirjattu ateriasuunnitelmaani, tuntuu se aivan luvalliselta.

Jos koet, että tarvitset ateriasuunnitelmaa, niin millainen hyvän ja toimivan ateriasuunnitelman sitten tulisi olla? Ensimmäinen asia on, että sen tulee sisältää riittävästi energiaa. Toki kaikkien tarpeellisten ravintoaineidenkin saantikin on tärkeää, mutta kaikkein tärkeintä on, että toipuva saa riittävästi energiaa, tulee se sitten missä muodossa hyvänsä. Riittävä energian saanti tarkoittaa toipumassa olevan kohdalla sitä, että sitä syömällä paino nouseee tavoitteiden mukaisesti tai pysyttelee biologisessa normaalipainossa. Tämän perusasian, eli siis energian saannin, ollessa kunnossa voi alkaa kiinnittää yhä enemmän huomiota esimerkiksi ateriakokonaisuuden monipuolisuuteen ja vaikkapa hyvien rasvojen saantiin. Me teimme esimerkiksi ravitsemusterapeuttini kanssa internetin kuidun saanti -testin, joka osoitti sen asian olevan kohdallani erittäin hyvällä mallilla.

Hyvä ateriasuunnitelma on myös mahdollisimman joustava. Käytän tarkoituksella tässä termiä MAHDOLLISIMMAN joustava, sillä tämä ei saa johtaa siihen, että ateriasuunnitelma tarjoaa valintamahdollisuuksia, joissa sairastava ei uskalla valita muita kuin sairautta kuunnellen kaikkein keveimpiä vaihtoehtoja. Joustavuus ateriasuunnitelmassa ei saa tarkoittaa siis sitäkään, että sen noudattamisessa pääsee "huijailemaan". Joustava ateriasuunnitelma tekee sen noudattamisesta kuitenkin mieluisampaa, sillä pelkkien samojen ruokien syöminen päivästä toiseen tuntuu kenestä tahansa puuduttavalta. Tällaista joustavuutta ateriasuunnitelmaansa voi saada esimerkiksi pyytämäällä ravitsemsterapeutilta vaihtotaulukoita tai -listoja, joissa on kerrottu, miten jonkin ruoan voi korvata toisella. Itselläni on ollut apuna myös kaloreiden laskeminen, jota olen käyttänyt apuna laskiessani ruokien korvaavuuksia. Lisäksi omaan ateriasuunnitelmaani kuuluu herkkulisä, johon valitsen vaihtelevasti eri herkkuja, mitä mieleni sattuu sillä hetkellä tekemään, esimerkiksi karkkia tai jäätelöä. Olen myös oppinut vaihtelemaan erilaisia leikkeleitä ja hedelmiä sekä syömään vaihtelevasti erilaisia keittoja lounaalla.

Hyvä ateriasuunnitelma on myös toipuvalle mahdollisimman mieluinen. Kenen vain on helpompi syödä lempiruokiaan, kuin sellaisia, joita on vaikkapa inhonnut lapsesta saakka. Mieluinen ateriasuunnitelma vie myös paremmin kohti tavoitetta: omien mielitekojen mukaista, vapaata, normaalia syömistä ja itsen kuuntelemista. Tässä tulee kuitenkin olla tarkkana, jotta ateriasuunnitelmaan saataisiin oikeasti mieluisia ruokia, eikä vain niitä tuttuja turvaruokia, joita sairastavan on helpointa syödä. Joskus kuitenkin, koska kuten jo edellä totesin, on riittävä energiansaanti ykkösasia, voi aluksi ateriasuunnitelmassa olla helpoimpia ruokia, ja myöhemmin pikkuhiljaa rohkeuden kasvaessa siihen lisätä myös haastavampia ruokia, joista sairastava on esimerkiksi unelmoinut pystymättä sairautensa vuoksi niitä syömään. Aikoinaan minun ateriasuunnitelmani koostui aluksi pääosin minulle turvallisista asioista, kuten raejuustosta, puurosta ja omenista, nyt olen uskaltanut ottaa  mukaan edellisessä kappaleessa mainitsemieni herkkujen lisäksi myös erilaisia leipiä, siskonmakkarakeittoa ja juotavaa jogurttia.  Mieluisamman ateriasuunnitelman saa usein siten, että toipuva saa itse olla mukana sitä laatimassa ja siihen vaikuttamassa. Tämä tekee myös ateriasuunnitelmaan sitoutumisesta huomattavasti helpompaa.

Kaikkein tärkeintä ateriasuunnitelmassa nimittäin kuitenkin on, että se on noudatettavissa. Pelkkä hieno suunnitelma paperilla ei nimittäin riitä, eikä ole vielä tae mistään. Olennaista on, että sairastunut itse on sitä sitoutunut noudattamaan, eli käytännössä syömään sen mukaan. Itse noudatan tarkasti jokaikinen päivä ja jokaisella aterialla minulle räätälöityä ateriasuunnnitelmaa, ja isäni mittaa minulle ne ruoat, joiden kohdalla en sitä vielä itse pysty tekemään. Vain toteutuneesta ateriasuunnitelmasta voi siis olla apua.

Tavoitteenani toki on, että pääsisin tulevaisuudessa eroon ateriasuunnitelmastani. Se onkin toki vain välivaiheen apuväline. Tarkoituksena ei ole, että syömishäiriöstä toivuttuaan, henkilö mittaisi koko elämänsä ruokansa desimitalla tai söisi sitä, mitä lista määrää. Tavoitteena on toki, että toipuva oppii pikkuhilaa syömään ilman ateriasuunnitelmaansakin riittävästi, joustavasti, tarpeeksi monipuolisesti ja omia tarpeitaan ja halujaan kuunnellen. Tämä on kuitenkin mahdollista vasta, kun hän ei pyri enää syömisessään kaloreiden minimoimiseen, sairaus ei tee valintoja ihmisen puolesta, henkilö hahmottaa ilman mittoja ja malleja, millainen on normaali ja itselle sopiva annoskoko ja ja pystyy kuuntelemaan omaa kehoaan ja luottamaan omiin nälkätuntemuksiinsa ja mielitekoihinsa, ja tämä edellytttää usein ensin aliravitsemustilan korjaantumista sekä pitkälle edennyttä psyykkistä vapautumista syömishäiriön otteesta. Itse en ole vielä tähän valmis, ja tällä hetkellä ateriasuunnitelmani tarjoaakin minulle kainalosauvat, joiden voimin jatkan eteenpäin, kunnes pyrähdän lentoon!

<3: Ida