(muodon)muutoksessa

Olen tällä hetkellä jonkinlaisessa muodonmuutosprosessissa. Viime viikolla kävin ripsenpidenyksessä. Tällä viikolla oli vuorossa kampaaja. Viime viikonloppuna tein itselleni myös perusteellisen manikyyrin lakkaamalla kynteni hennon vaaleanpunaisiksi ja kiinnittämällä niihin kynsitarroja koristeiksi. Olen myös katsonut itselleni uusia silmälaseja ja harkinnut piilolinssien ottamista käyttöön uudelleen. Viimeisten kuukausien aikana olen myös ostanut enemmän uusi vaatteita itselleni kuin ennen ja aloittanut uudelleen meikkaamisen. Vaikka muodonmuutos ei sinällään kerro välttämättä mistään suuremmasta muutoksesta, liitän senkin minun kohdallani jollakin tavalla osaksi toipumisprosessiani. Seuraavassa kerron tästä ajatuksestani hieman lisää.

Ensinnäkin muodonmuutokseni viestii siitä, että minulle on vihdoin tullut halu ja myös yhä enemmän kykyä pitää huolta itsestäni. Sairaimpina aikoina en jaksanut juuri välittään ulkonäöstäni, fyysisestä tai henkisestä hyvinvoinnistani puhumattakaan. Samasta asiasta kertoo myös se, että olen opetellut kuuntelemaan kehoani paremmin liikkumisen osalta, tarjoamalla keholleni enemmän lepoa sekä lisäämällä energiansaantiani, ja olen siinäkin asiassa alkanut ottaa yhä enemmän vastuuta.

Itsestä huolehtimisen onkin varmasti mahdollistanut pitkälti myös parantumassa oleva aliravitsemustilani. Kun energiansaanti on liian niukkaa, ei energiaa riitä muuta kuin päivittäisistä askarteista selviytymiseen ja aivot kiertävät tuttua kehää ja ajatukset pyörivät pelkän ruoan ympärillä. Myös minä muistan ajat, jolloin pelkkä päivittäisestä hygieniasta huolehtiminen vei voimia, kaikki muu tuntui turhalta ja jo suihkussa käyminen oli suuri ponnistus.

Pohjimmiltaan siinä, että pitää huolta itsestään on kyse mielestäni itsensä arvostuksesta. Heikolla itsetunnolla varustettu ihminen ei jaksa välittää omasta hyvinvoinnistaan, hemmottelusta nyt puhumattakaan. Nyt tunnen jo itseni niin arvokkaaksi, että minuun kannattaa satsata, ansaitsen pieniä piristysuiskeita arkeeni ja myös ulkonäköni on panostamisen arvoinen. Sairaimpina aikoina myös minä ajattelin, etten ole edes ansainnut parempaa oloa tai suonut itselleni juurikaan uusia hienoja vaatteita kampaajan kaltaisesta hemmottelusta puhumattakaan.

Esimerkiksi kampaajan kaltainen hemmottelu onkin sellaista rentouttavaa toimintaa, joka vaatii jo sinällään toipumisen etenemistä myös rauhoittumisen ja rentoutumisen osalta. Kesällä uskaltauduin ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin pikaiseen hiuksen leikkaukseen, nyt istuin tuolissa toista tuntia, kun hiuksiani käsiteltiin hiustenpidennyksiä varten, ja jopa makasin kaksi tuntia paikoillani hoitotuolissa silmät kiinni rentoutusmusiikkia kuunnellen kun minulle kiinnitettiin ripsiä. Ennen hetkenkin paikoillaan makoilu olisi aiheuttanut minulle tuskanhien pintaan, nyt tunsin paikoitellen jopa nauttivani siitä. Ymmärsin, että minulla on lupa rentoutua, olla vaan tekemättä mitään hyödyllistä saati fyysisesti rasittavaa.

Kampaajan tuolissa ja kosmetologilla istuessani tunsin itseni myös pitkästä aikaa itseni jälleen naiseksi. Ulkonäön koristaminen ja tällaisista asioista "höpsöttäminen" edustavat minulle jollakin tavalla naiseutta samaan tapaan kuin lanteiden keinuttaminen tanssitunnilla. Tunnnenkin tällä hetkellä olevani jonkinlaisessa naiseuteni esiinkaivamisprosessissa. Tällainen on tärkeä askel toipumistani ajatellen, sillä kuten olen kertonut minulle sairauteni edustaa jollakin tavalla niin seksuaalisuuden kuin kaiken naiseudenkin karsimista elimistöstäni. Seuraava askel lieneekin se, että hyväksyisin naisellisia muotoja yhä enemmän kehooni.

Naiseuttani esiin tuodessa olen myös alkanut hyväksyä sitä, että olen jo aikuinen, nuori nainen. En siis enää lapsi tai teini-ikäinen. Haluan näyttää ikäiseltäni ja tulla pikkuhiljaa myös kohdelluksi sen mukaisesti. Näen tämän tärkeänä paranemistani ajatellen, onhan, kuten olen kirjoittanut, sairaudesta luopuminen nimenomaan aikuistumisen ja siihen liittyvän yksinäisyyden pelossa tuntunut minusta niin vaikealta.

Toki kampaajalla ja kosmetologilla käynti on myös ulkonäköni muokkaamista, siitä ei pääse mihinkään. Osittain minulla liittyykin tämä muodonmuutokseni tyytymättömyyteen omaan kehooni. En ole tällä hetkellä moneltakaan osalta tyytyväinen kehooni, ja pääsyy on selvä: olen vielä liian alipainoinen. Tällainen tyytymättömyys painoon ja omaan ulkomuotoon saattaa kuitenkin sekin motivoida minua eteenpäin, onhan painonnousu edelleen tavoitteenani. Lisäksi se kertoo siitä, että kehonkuvani, joka usein anoreksiaa sairastavilla on kovin vääristynyt, ei enää ole ainakaan kovin vinksallaan.

Samalla muokkaamalla omaa ulkonäköäni olen kuitenkin tutustumalla itseeni ja peilikuvaani oppinut hyväksymään sitä mitä näen: tämä on tilanteeni nyt ja tältä minä näytän. Kaikkea ei ulkoisessa olemuksessaan voi muuttaa, kuten ei sisimmässäkään. Olen tällainen. Ja olen kaikesta huolimatta kaunis. Mutta kukapa nainen ei haluaisi korostaa parhaita puoliaan ja tuntea itseään silloin tällöin prinsessaksi?

Tavoitteeni muodonmuutokseen kertoo siis myös suuremmasta muutoksesta, jota käyn pääni sisällä. Olen hyvästelemässä vanhaa sairasta Idaa, ja siihen kuuluvaa kehoa. Haluan uudistua, jättää vanhan taakseni niin henkisesti kuin näkyvästikin. Kuvakorteiksi valitsinkin viime hoitajan tapaamisessa peilin, hyvästit ja pellon, johon kylvetään uusia siemeniä. Hoitajani asiasta muistuttaessa huomasi, että viimeksi olin vielä tienristeyksessä ja valinnan edessä. Nyt sisälläni on loksantanut jotain. Olen valinnut suuntani, ja muutos muussakin kuin ulkonäössäni on lähtenyt käyntiin.

<3: Ida