Menetyksen Tuskaa ja Rakkautta Ikuista

Minulla oli teille jo valmiina teksti kuvineen kaikkineen pääsiäisestäni valmiina julkaisatavaksi. Sitten tapahtui jotakin, joka pysäytti elämäni, jotakin, joka meni kaiken muun edelle, ja jota en voi sivuuttaa myöskään täällä blogini puolella, ja tämän vuoksi pääsiäiskuulumiseni ja muut saavat nyt ainakin hetken odottaa.

Perjantai-iltana saimme nimittäin kotiimme suruviestin: Rakas mummoni oli nukkunut pois. Jotkut teistä ehkä muistavatkin hänet, "maijan", joka tänne blogini puolelle niin ihanan kannustavasti minulle kommentoi. Se hyvä, mikä täällä blogini puolella hänestä näkyi oli vain pienen pieni osuus siitä Hienosta Ihmisestä, joka mummoni oli, ja siksi en voi olla kertomatta hänestä muutaman sanasen vielä täällä blogini puolella.

Minulla on monia hyviä muistoja mummostani. Olen siitä onnellinen, että isovanhempani olivat vielä melko nuoria syntyessäni, ja ennen kaikkea ovat aina rakastaneet kaikkia neljää lasten lastaan niin paljon, että olen saanut vietttää suhteellisen paljon ja ennen kaikkea laadukasta aikaa heidän kanssaan. Ollessani lapsi he jaksoivat aina puuhailla, touhuta, seikkailla ja ihmetellä kaikenlaista meidän kanssamme. Muistan yhä elävästi jokakesäiset kokopäivän retkemme Puuhamaahan, mielikuvitusmatkamme Afrikkaan, pullapoika-leipomistalkoomme, retkemme kallioille ja kesäteattereihin, sekä lavalle omia näytelmiämme pitämään...Lista on loputon. Ja niin on myöskin muistojeni aarrearkku. Vielä tänäkin päivänä kun mieli on maassa ja kaipaan piristystä, lohtuaa tai turvaa, kun uni ei tule, tai minua pyydetään miettimään tai kuvailemaan hyviä asioita, tunteita taikka musitoja elämässäni, palaan lapsuuden kesiin mummolassani.

Koen olevani myös etuoikeutettu sen suhteen, että myös nyt myöhemmällä iällä minulla oli mahdollsiuus olla yhteydessä mummooni päivittäin, ja mahdollisuus käydä häntä katsomassa ja tervehtimässä, viimeksi nyt juuri pääsiäisenä. Mummoni on jaksanut olla tukena toipumisessani, jaksanut ymmärtää, kannustaa ja ennen kaikkea Rakastaa minua eteenpäin toiopumiseni polulla enemmän kuin olisin ikinä voinut eedes uneksia, saati pyytää. Ja samalla toivon pienessä mielessäni, että myös hän sai yhteydenpidostamme jotakin hvyää itselleen, sillä minulle se oli korvaamattoman arvokasta. Yksi asia, jonka olisinkin vielä halunnut tarjota mummolleni olisi ollut lopullinen paranemiseni syömishäiriöstä. Mutta toisaalta tiedän, että hän tiesi sen jo, hän näki aina toivon, ja näki jo maalin, vaikka en siellä ihan vielä ollutkaan.

Sillä sitä Maikki-mummoni oli ennen kaikkea, positiivinen, toiveikas ja aina kohti elämän valonsäteitä katsova. Hän oli niin täynnä lähimmäiseen rakkautta ja rohkeutta ja vahvuutta kohdata elämä. Hän oli niin täynnä Elämää itse. Parhaiten muistankin mummostani hänen kovaäänisen, helskyvän, koko pienen lapsen ja aikuisenkin maailman täyttävän naurun. Muistan ne lukuisat kerrat yökylässä iltapalapöydässä kun pappani vitsaillessa mummoni purskahti niin valoisaan, aitoon ja tarttuvaan nauruun, että siihen oli lopulta aivan pakko yhtyä, oli sitten ymmärtänyt itse naurunaihetta tai ei.

Olen siis äärettömän onnellinen siitä, että olen saanut tuntea ja olla läheinen mummoni kanssa. Hän oli Suuri esikuvani, rohkea ja vahva nainen. Ja ennen kaikkea niin Suurisydäminen ihminen, etten ole toista hänen kaltaistaan tavannut. Hän oli minulle myös tärkeä tukipilarini. Mutta ennen kaikkea hän oli minulle ainutlaatuinen, täysin korvaamaton ja maailman Rakkain Maikki-mummoni, ja kuten äitini sanoi: parempaa mummoa ei meillä olisi voinut olla.

Antaisinkin ihan mitä vaan, olisin valmis vaikka kokemaan koko syömishäiriöhelvetin uudestaan alusta, jos saisin tarjota mummolleni edes vielä yhden hyvän kesän. Mutta sellaisia kohtalonvaihtokauppoja ei valitettavasti tässä elämässä tarjota. Siksi minunkin täytyy keskittyä niihin kahteen asiaan, jotka mummoni olisi halunut minun tekevän: jatkavan Elämääni ja huolehtia Rakkaasta papastani, keskittyen siis huolehtimaan itsestäni ja niistä läheisistäni,  jotka vielä täällä ovat kanssani. Samalla kiitollisena ja onnellisena nisitä yhteisistä kokemuksista ja muistoista, jotka sain vuosien varrella Rakkaan Maikki-mummoni kanssa jakaa.

Ei ole sanoja kuvaamaan tätä Suurta menetyksen tuskaa, ääretöntä Kaipuuta ja suunnatonta Ikävää. On vain rakkaus, joka säilyy eikä sammu. Koskaan.

Mummoni jokailtaisen rukouksen sanoin:
"Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen,
minne käynkin maailmassa
Sinä olet hoitamassa.
Onni täällä vaihtelee,
Taivaan Isä suojelee."

Lepää Rauhassa Kullannuppu.

Rakkaudella Suunnattomasti Kaivaten,
Ida