Ulkomaanmatkaaja

Seison laivan kannella katsellen kohta taakse jäävää satamaa. Aurinko paistaa vasten kasvoja ja lämmittää, mutta onneksi pieni tuulenvire viilentää mukavasti. Taivas on melkein sininen, muutama hassu pilvenhattara vain leikittelee taivaalla. Meri tuoksuu suolaiselta, tai sitten vain kuvittelen niin. Lokit kiljuvat ja liitelevät merenpinnan yläpuolella. Ympärilläni on minulle kaikkein rakkaimmat ihmiset, oma perheeni. Lisäksi kannella on muitakin lomailijoita, muitakin jotka odottavat kärsimättömänä sitä, että laiva irtoaisi satamasta ja matka voisi kunnolla alkaa. Heillä kaikilla on kasvoillaan samanlainen ystävällinen hymy kuin minullakin, hymy, joka viestii tyytyväisyyttä. Tunnen olevani yksi heistä. Perhoset lentelevät jo malttamattomana vatsanpohjassa, ja sitten viimein, viimein koittaa se hetki, kun laiva lähtee liikkeelle. Vilkutan hyvästiksi Mörölle, joka saa jäädä rannalle ruikuttamaan. Tästä se alkaa.

Tällaisista tunnelmista alkoi viime viikon maanantaina minun ensimmäinen yönyli kestävä ulkomaanmatkani vuosiin. Ja yhtä hyvissä tunnelmissa se jatkuikin, aina siihen saakka kun tiistai-iltana kaaduin väsyneenä sänkyyni ja painoin hymyssä suin pääni omaan tyynyyni. Tässä nyt sitten hieman lisää matkakertomusta kuvien kera.

Kuten olen kertonut, olivat ulkomaanmatkat perheelleni varsin tavallinen tapa viettää yhteisiä lomia ollessani lapsi. Ja vaikka monissa hienoissa Euroopan kaupungissa on tultukin käytyä, olivat etenkin pienempänä lapsena minulle nimenomaan nämä risteilyt se kaikkein mieluisin kohde. Siksipä en ollutkaan yhtään pettynyt, että nyt, kun sairaus ei ollut enää niin esteenä pienelle matkalle, valikoitui kohteeksemme kesäinen Tukholma, vaikka toki en tällä kertaa rynnännytkään sinne pallomereen.

Sen verran innoissamme taisimme olla koko perhe tästä lomastamme, että olimme jo hyvissä ajoin satamassa. Ja kuinka ollakaan, ei edes matkaselvityksessä ollut ruuhkaa, joten pääsimme hyvissä ajoin myös laivaan. Ensiksi nautimme siis juomat kannella, ja ihastelimme maisemia laivan irrotessa maankamarasta. Iloksemme saimme myös nauttia merinäköalasta hyteistämme, sillä pikainen tutustuminen hyttiin osoitti, että myös nissä oli lähes koko seinänlevyiset ikkunat, mikä sopi minulle siis paremmin kuin hyvin!

Huoneeseen tutustumisemme jälkeen alkoikin jo meidän perheemme naisväen shoppailujalkaa vipattaa, joten suuntasimme kohti tax free-myymälää. Aikamme hienoja merkkivaatteita ja laukkuja ja kauniita koruja ihasteltuamme tarttui matkaan jos minäkinlaista karkkia ja suklaata tuliaisiksi sekä tietysti itselle kotiin vietäväksi.

Aikamme ostoksia tehtyämme siirryimme seuraavaan baariin. Pysyttelin edelleen limulinjalla, mutta vaadin saada juomaani sentään hienon loistavan drinkkitikun. Mieleeni muistui, kuinka aikoinani abi-risteilyllä oikein keräilimme niitä kilpaa parhaan ystäväni kanssa! Baarin vieressä oli myös kaikenlaisia hedelmäpelejä ynnä muita kolikkosyöppöjä, joihin oli pakko tietysti heittää viimeisetkin kolikkomme. Minä ja Fanny onnistuimmekin aikalailla tuhlaamaan niihin pussimme (tai no isämme pussin) kilisevän sisällön, mutta äitimme sitä vastoin onnistui jopa voittamaan sievoisen summaan, lottoaakohan meidän perheessä vallan väärä henkilö?

Illalla meillä olikin sitten varattu päivä laivan Buffet'sta. Onneksemme olimme onnistuneet saamaan siinäkin pöydän merinäköalalla ja vieläpä aivan herkullisen jälkiruokapöydän vierestä, aivan täydelliset paikat siis! Aloittelin suosikeillani eli erilaisilla äyriäisillä. Alkupalalautaseltani löytyi muun muasssa jättikatkarapuja, marinoituja sinisimpukoita, mustekalaa ja kaviaaria. Kunnolla luksusherkkuja siis! Tämän annoksen jälkeen santsasin vielä useampaan kertaan ja pääruoaksi nautin vielä yllättävän meheviä lihapullia perunoiden kera. Vaikka lihapullat eivät aivan lapsuuden mummollani lihapullille vetäneetkään vertaa, maistuivat ne todella hyvin pitkästä aikaa. Ateriani päätin ähes parin tunnin herkuttelun jälkeen suklaajäätelön tuoreiden mansikoiden kera ja lastenpöydästä pihistämiini karkkeihin.

Huolimatta ennakkovaroituksistani ja kaikesta etukäteisvitsailusta en suinkaan ollut se ensimmäinen, jolla alkoi väsy painaa illalla. Kun siis Fanny suuntasi jo pian ruokailun jälkeen hyttiimme lehtiä lueskelemaan, päätin minä ottaa harvinaislaatuisesta tilaisuudesta kaiken irti ja suuntasin vielä vanhempieni kanssa karaokebaariin. Vaikka itse en laulukaveria löytänytkään (paras ystäväni kun ei tällä reissulla ollut mukana...) enkä yksin kehdannut mennä lavalle rääkymään, lauloin äitini kanssa pöydästämme käsin kyllä täysillä mukana! Välillä tosin pysähdyin jopa kuuntelemaan varsinaisia laulesityksiäkin, niin kova taso tuntui tässä kisassa olevan!

Aamulla, hytin hyvistä sängyistä huolimatta huonosti nukutun yön jälkeen, olimme varanneet jälleen aamiaisen buffetista. Onnekseni löysin myös sieltä kaurapuuroa ja marjoja, sillä ilman niitä ei aamuni tunnu lähtevän käyntiin! Lisäksi maistelin vesimeloonia, sitä kun tulee harvemmin kotona nautiskeltua. Myös tämän hedelmän yhdistän isovanhempiini, lapsena kun siellä kesällä ollessamme ostivat isovanhempamme minulle, fannylle ja serkuilleni ison vesimelonin, jonka jaoimme aikalaila neljään osaan ja nautiskelimme iltapalan päätteeksi.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme jälleen kannelle katsomaan, kuinka laiva lipui Tukholman saariston läpi kohti määränpäätänsä. Ympärillämme näkyi pikkuriikkisiltä näyttäviä purjeveneitä, muutama iso risteilyalus ja toinen toistaan upeampia vanhoja huviloita. Onnekseni myös huomasin, että perinteinen huono tuurimme lomasäiden suhteen ei tällä kertaa enää seurannut meitä; ilma oli mitä mainioin!

Saavuimme bussilla satamasta Tukholman rautatieasemalle, johon jätimme laukut säilytykseen, minkä jälkeen suuntasimme kohti vanhaa kaupunkia. Kävelimme ihanassa auringonpaisteessa pitkin vanhan kaupungin mukulakivikatuja. Olin vanhasta kaupungista todella vaikuttunut. Siellä todella voi tuntea historian havinan, ja pitkän tarinan, jonka sen kadut taakseen kätkevät. Katsellessa iloisia ihmisiä terassilla, kauniita kivitaloja, turisteja napsiessa kuvia ja vierivieressä olevia turistipuoteja voi melkein unohtaa, kuinka lähellä loppujen lopuksi onkaan omaa kotikaupunkiaan. Aika tuntuikin hetkeksi pysähtyvän, ja kuvittelin olevani jo varsinainen maailmanmatkaaja!

Vanhan kaupungin pikkuputiikista mukaamme tarttui erilaisia muumitavroita: lasinalusia, pöytätabletteja ja magneetteja laivalta ostamamme munakellon kaveriksi. Ruotsista Suomeen kuuluisi ehkä tuoda toisenlaisia tuliaisia, mutta mitäpä armottomat muumifanit itselleen mahtavat! Vanhassa kaupungissa kävimme myös viehättävässä lahjatavaraliikkeessä, jossa oli mitä suloisimpia pehmoleluja, sekä herkkukaupoissa, mutta koska matkalaukkumme jo repeili liitoksistaan laivakarkkiostoksistamme enkä lelujakaan tuntunut kaipaavan tällä kertaa, onnistuin pidättäytymään näistä houkutuksista.

Vanhasta kaupungista palattuamme aikaa oli vielä hetkinen, joten vaikka olimme kiven kovaa vannoneet ennen reissua, että yhteenkään tutunvaateketjun liikkeeseen emme tällä reissullame poikkea, mistäpä löysimme lopulta itsemme? Yhdestä (tai no parista...) Tukholman lukuisista H&M:stä tietysti!

Kierroksemme jälkeen olikin sitten aika palaillan juna-asemalle, josta pääsimme kätevästi lentokentälle. Ja ensimmäinen, vaikkaki lyhyt sellainen, lentomatkani vuosiin pääsi alkamaan, ja samalla reissumme alkoi olla yksi kultainen muisto muiden hyvien muistojen joukossa.

Entäpä mitä Mörölle sitten kuului matkan aikana? Se raukka oli jäänyt yksin satamaan itkemään. Silloin tällöin se sai uitua laivan kiinni ja nosti päätään pinnalle, mutta vain satunnaisesti kiinnitin siihen edes huomiota, ja silloinkin upotin sen säälimättä niin syvälle kuin vain mahdollista. Sillä tämä oli matkakertomus, johon Mörkö ei mahtunut. Tämä oli matka (ainakin melkein kokonaan) ilman Mörköä, ihan vain perheen kesken, ihan kuin ennen.

Kotiuduttuani tunsinkin itseni onnelliseksi. Kaikki oli reissulla sujunut suunnitelmien mukaan, ja olin nauttinut täysin siemauksin joka hetkestä. Mutta vaikka reissu oli ollut lyhyt, sain jälleen kokea sen tutun tunteen, jonka muistan jokaiselta matkaltamme. Sillä oli reissu ollut miten onnistunut hyvänsä, parasta matkustelussa on aina kotiin palaaminen. Oma sänky kullan kallis.

<3: Ida