Minun juhannukseni

Vaikka juhannusta kuuluukin perinteisesti viettää mökillä luonnon helmassa, ei se minulle ole ollut mitenkään itsestään selvä asia. Ollessani lapsi kun meillä ei mökkiä ollut, nuorena mökkeily ei liiemmin kiinnostanut ja myöhemmin sairauteni on ollut esteenä sille.

Tänä vuonna olin kuitenkin päättänyt tehdä poikkeuksen, ja viettää juhannusta tähän yleisesti perinteiseen tyyliin, siis mökillämme perheeni kanssa. Sen sijaan, että kertoisin tässä tekstissäni siitä, miten vaikeaa minulle tämä erilainen juhannus oli, saan ilokseni kertoa onnistuneesta lomastani. Tässä siis juhannukseni parhaita paloja, kuvien kera, kuten jo vähän edellisessä tekstissäni lupailin.

Mutta siihen vaikeuteen kuitenkin hetkeksi tarttuakseni, olinhan minä rehellisesti sanottuna jännittänyt mökille menemistä etukäteen, kuinkas muutenkaan. Kuten olen kirjoittanut, en ole ollut vuosiin yötä poissa kotoa, jos osastoa ei lasketa mukaan. Lisäksi juhannuksen viettäminen mökillä edellytti sekä liikkumisteni että syömisten osalta tavanomaisesta poikkeamista, ja siis tuttujen arkirutiinieni rikkoutumista. Tämä jännitys ei kuitenkaan ollut sellaista ylitsepääsemätöntä, stressiä aiheuttavaa sairauden luomaa ahdistusta tai pelkoa, vaan ennemminkin hyvänlaatuista jännitystä, pieniä perhosia vatsanpohjassa, ja odotinkin mökkiviikonloppuamme jo etukäteen innoissani.

Kun sitten aamupuurot syötyämme käynnistimme auton, ja suuntasimme kohti Karkkilaa, tunsin oloni jo etukäteen vilpittömästi onnelliseksi. Olin päättänyt ottaa mökkiyöpymisemme täysin loman kannalta, jättää sairauden hetkeksi taka-alalle ja nauttia täysin siemauksin.

Kun sitten viimein saavuimme mökille, katselin mökkiämme, ihailin järvimaisemaa ja tunsin auringon lämmittävän ihanasti kasvojani. Vanhat hyvät muistot palasivat mieleeni. Sieluni suorastaan lepäsi, tunsin saaneeni rauhan. Ja silloin tiesin: tästä tulisi onnistunut loma.

Heti ensimmäisenä laitoimme siskoni ja hänne poikaystävänsä kanssa onget kuntoon, ja suuntasimme laiturille. Vaikka en muuten onkimista harrastakaan, kuuluu se ehdottomasti mielestäni mökille. Ja mikäpä voisikaan olla mielekkäämpää, kuin nostella pienen pieniä ahvenia niitä suorastaan kuhisevasta järvestä omalta laiturilta? Saaliimme tosin jäi varsin vaatimattomaksi, joten onneksi olimme varanneet muutakin syötävää kaupasta mukaan...Mutta voi sitä onnistumisen tunnetta, kun koho katosi veden alle! Tähän väliin haluaisin myös huomauttaa, että minä sain sen kaikista isoimman kalan!

Aivan laiturimme vierestä löysin myös pienen pienen sammakon. Sekin näytti nauttivan olostaan, loikki iloisesti eteenpäin, pysähtyen kuitenkin kuvattavakseni. Tällaiset pienet luonnon ihmeet, pienet havainnot siitä, kuinka elämä jatkaa eteenpäin kaikesta huolimatta omalla painollaan, on metsän äärellä olemisessa ehdottomasti parasta.

Aikamme näitä luonnon ihmeitä ihmeteltyämme ryhdyimme sitten pelaamaan ihanaa kesäpeliä, nimittäin Mölkkyä. Naureskelin isälle, kuinka muistan aikoinani katselleeni katkerana muiden pelailua osaston pihalla ollessani itse liian huonossa kunnossa siihen osallistumaan, jolloin siihen osallistuvat potilaat purkivat kyseiseen peliin pakkoliikkumistarvettaan. Nyt tuo kaikki tuntui jo niin kovin kaukaiselta. Olin enemmän kuin mukana pelissä ja kaikki pakko oli tipotessään, ja peli edusti minulle vain ja ainoastaan mukavaa, rentoa ajanvietettä. Pelin aikana jännitin, nauroin ääneen, nautin ja harmistuin tappiosta. Siis Tunsin.

Tappion nieltyäni ryhdyimme lounaalle. Äitimme oli valmistanut jos minkälaista herkkua. Jälkiruoaksi oli tarjolla minun leipomaani omena-ansaa, jonka reseptin olin ottanut Lauran blogista. Miten voikaan olla, että samakin ruoka maistuu aina luonnon helmassa paljon paremmalta kuin kotioloissa?

Lounaan jälkeen suuntasimmekin sitten taas järvelle. Kaivoimme vanhan, pienen soutuveneemme puiden kätköistä, ja lähdimme kiertelemään pienen pientä järveämme auringon paistaessa. Epäilyksistä huolimatta jaksoin kuin jaksoinkin soutaa meidät pienen järvemme keskelle ja takaisin, ja opin matkan aikana jopa ohjailemaan venettä!

Ohjattuani meidät onnellisesti takaisin rantaan kaiveli mölkyssä kokemani tappio mieltäni vielä sen verran, että haastoin siskoni ja hänen poikaystävänsä tikkakisaan. Valitettavasti taitoni olivat tässäkin pelissä päässeet harjoituksen puutteessa hieman ruostumaan, mutta harjoitus teki mestarin, ja "muutaman" harjoituskierroksen jälkeen päihitinkin lopulta kilpakumppanini.

Tikkakisan jälkeen toiset suuntasivat juhannussaunaan ja uimaan, mutta minä jätin tämän tällä kertaa  väliin. Olen sellainen vilukissa, ettei minua ole saanut uimaan moneen, moneen vuoteen, mutta ehkäpä sekin päivä vielä koittaa.

Juhannussaunan jälkeen aloittelimme grillailua. Äitini ja isäni olivat ostaneet muurinpohjagrillin terassillemme, mutta minä halusin paistaa nakkini perinteiseen tyyliin avotulella tikun nokassa. Ja voi kuinka hyvältä se nakki näin ulkona terassilla, omaa järvimaisemaa ihaillessa maistuikaan!

Loppuillaksi kokoonnuimme kaikki pirttiin yhdessä rauhoittumaan, juttelemaan, katselemaan televisiota ja tekemään käsitöitä. Silloin tunsin itseni onnelliseksi. Onnellisemmaksi kuin pitkiin aikoihin. Takana oli ihana lomapäivä vailla stressiä tai sairauden sanelemia pakkoja, ymprärillä rakkaat ihmiset ja kädessä ensimmäinen irtokarkkipussini vuosiin. Voisiko mikään enää tuntua paremmalta?

Toivottavasti Sinunkin juhannuksesi on ollut yhtä onnistunut kuin minun!
<3: Ida