Aseitani anorektisia ajatuksia vastaan

Lupasin tekstini "Uhrista tekijäksi käytännössä" lopussa palata vielä niihin tapoihin, jotka minua ovat auttaneet taistelussani anorektisia ajatuksia vastaan. Nämä keinot ovat käsittääkseni tärkeäitä, sillä sairaita ajatuksia, joille ei voi mitään, tulee jokaisen sairastavan mieleen. Ja vaikka ajatuksien syntymistä ei voikaa estää, on tärkeää, että ei tarvitse toimia niiden mukaan. Jokainen tietää itse, mitkä keinoit itselle ovat parhaita. Seuraavassa omia havaintojani siitä, mitkä keinot olen itse todennut näiden sairaiden ajatusten torjumisen kannalta kaikkein toimivimmiksi.

Ensinnäkin sairaiden ajatusten vastustamisen edellytys on ensin niiden tunnistaminen ja erottaminen. Minä olen pyrkinyt tunnistamaan sairaat ajatukset ihan vaikka ääneen toteamalla itselleni: tuo on sairas ajatus. Samalla erotan sen itsestäni; se ei ole enää osa minua. Olen myös pyrkinyt erottamaan sairauden äänen itsestäni kutsumalla sitä esimerkiksi Möröksi, kuten olette tätä blogia lukiessanne saaneet lukea. Onkin tärkeää ensin tunnistaa sairaat ajatukset sairaiksi, itsestä irralliseksi, jotta löytää oikean tahdon ryhtyä niitä vastustamaan. Vasta tällöin taistelu niitä vastaan voi kunnolla alkaa.

Tässä sairaiden ajatusten tunnistamisessa voi käyttää esimerkiksi kirjoittamista apuna. Kun kirjoittaa omia ajatuksiaan ylös, analysoi ajatuksia jo prosessissa, ja kirjoitettuna omiin ajatuksiin voi saada paremmin etäisyyttä. Minulla tämä blogini kirjoittaminen on toiminut apuna omien ajatuksieni tutkailussa.

Toinen tapa sairaiden ajatusten erotteluun on hakea lähimmäisiltään tukea. Kerro ystävällesi tai perheenjäsenellesi: minun tekee mieli lähteä juoksemaan tai nyt minusta tuntuu, että en pysty syömään tätä kaikkea. Minä olen usein itkenyt isälleni sitä, kuinka en pysty syömään, ja hetken päästä sitten torjuttuani sairaan ajatuksen, syönyt.

Tunnistettua sairaan ajatuksen olen usein, kuten olen edellisessä tekstissänikin kirjoittanut, keksinyt sille terveen vaihtoehdon. Jos sairauden käsky jää ainoaksi toimintavaihtoehdoksi, on sen mukaan toimiminen usein myös ainoa vaihtoehto ja tällöin pakollista. Tämä toimintavaihtoehto tulisi olla niin paljon sairautta vastustava ja uhmaava kuin mahdollista, esimerkiksi pakkoliikkumiseen ohjaavan ajatuksen tilalla tulisi rentoutua ja niin edelleen. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin löytää toimiva vaihtoehto. Toisin sanoen jos et pysty vaihtamaan juoksulenkkiäsi meditointiin tai sohvalla makaamiseen, vaihda se edes kävelyyn tai vaikkapa johonkin kotityöhön, siis johonkin, johon todella pystyt. Muista kuitenkin, että mitä kärkevämmin uhmaat sairasta ajatusta, sitä nopeammin se sammuu. Itse usein esimerkiksi korvaan liikuntatarvettani kirjoittamisella, soittamisella, käsitöiden tekemisellä tai ruoanlaitolla.

Jos et pysty korvaavaan tekemiseen, älä ajattele korvaavasi oireilun mukaista tekemistä, vaan ainoastaan lykkääväsi sitä. Minua on esimerkiksi auttanut rauhoittumisessa valtavasti se, että olen pitänyt yhä kiinni ajatuksesta, että touhuilen yhtä paljon kuin ennenkin, mutta teen sen hetken päästä, ensin vain esimerkiksi luen sähköpostini. Ja joskus olen hetken päästä huomannut, ettei minulla olekaan enää samanlaista sairauden sanelemaan pakkoa siivoilla tai pakkoliikkua, kuin vielä hetki sitten. Ja vaikka oireilisitkin myöhemmin, on sen siirtäminen jo askel oikeaan suuntaan, sillä jo sillä olet lähtenyt rikkomaan sairauden tuttua kehää.

Perusteluja toisella tavalla toimimiselle voi löytää etsimällä ja keksimällä sairaille ajatuksille tietoisesti vasta-argumentteja. Usein sairauden valheet toimivat tunnepuolella ja ovat perättömiä. Tällöin niitä vastaan toimii asian järkeistäminen, realisointi, esimerkiksi siten, että yksi ateria ei voi lihottaa minua mitenkään mudottomaksi, tai yhden lenkin jättämisellä ei ole mitään käytännön vaikutusta painoon. Vaikka et edes löytäisi mielestäsi päteviä vasta-argumentteja ahdistuksen hetkellä, on jo sairaiden ajatusten kyseenalaistaminen jälleen askel oikeaan suuntaan.

Voit myös yrittää pohtia, mitä seuraa anorektisten ajatusten noudattamisessa, ja mitä jos vastustat niitä. Mikä on se pahin pelkosi, jonka pelkäät toteutuvan, jos et noudata anoreksian pakkoa? Todennäköisesti järjellä jo ymmärrätkin, ettei tässä väitteessä ole perää, ja pelkosi on turha.

Toinen vaihtoehto on taas juuri tehdä päinvastoin: eli olla käsittelemättä sairaita ajatuksia mitenkään, eli yrittää sivuuttaa ne. Tällöin et anna niille huomiota, jota ne eivät ansaitsekaan. Ja kun sairaus huomaa, että sen ajatuksilla ei ole mitään merkitystä, ei pään sisällä eikä konkreettisissa teoissa, pikkuhiljaa se kokee turhaksi niiden lähettämisen.

Ajatustyön tilalta voit myös aina lähteä kokeilemaan käytännössä sairaiden ajatusten väitteitä, hyvässä mielessä. Toisin sanoen, jos olet aina tottunut lähtemään tiettyyn aikaan lenkille, kokeile yhtenä päivänä jättää lenkki väliin. Huomaat, että mitään pahaa ei tapahtunutkaan, pahin pelkosi ei toteutunut. Samalla todistat, että sairaiden ajatusten mukaan ei tarvitse toimia.

Ja kun sitten kerran onnistut vastustamaan sairasta ajatusta, ja toimimaan toisella tavalla, ota se sairauden mahdollisesta syyllistelystä huolimatta suurena onnistumisen kokemuksena. Tällöin olet voittaja, ja Sinun on syytä tuntea ylpeyttä itsestäsi. Palkitse itsesi jollakin pienellä, tai ainakin onnittele itseäsi. Ja voin kokemuksesta kertoa, että kun näitä onnistumisia alkaa kertyä, ruokkivat ne seuraavia onnistumisia, ja ensi kerralla samaa ajatusta vastaan toimiminen on jo huomattavasti helpompaa, ja lopulta terveestä tavasta toimia tulee rutiinia. Kannattaa nimittäin seuraavassa taistelussa pitää mielessä menneet onnistumiset: onnistuin silloinkin, miksi en onnistuisi siis nytkin.

Kun taas Sinusta tuntuu siltä, ettet yksin jaksa vastustaa sairaita ajatuksiasi, ja omat voimasi eivät riitä, pyydä tukea. Syömishäiriö on vakava sairaus, eikä kenenkään pidä selvitä siitä yksin. Läheisesi ovat varmasti mielissään, kun pystyvät auttamaan Sinua. Myös minä olen useasti itkenyt omaa heikkouden ja voimattomuuden tunnettani isälleni. Ja tiedättekö mitä? Se on auttanut. Jo asian esille tuomisesta ja ääneen sanomisesta on usein hyötyä.

Läheisteni lisäksi minä olen pyytänyt tukea taisteluuni myös Jumalalta. Olen pyytänyt voimia kestää ahdistusta, rohkeutta vastustaa sairauttani ja uskoa ja luottamusta omiin voimiini, sekä toivon pilkahduksia siitä, että tämä taistelu ei kestä ikuisesti.

Läheiset ihmiset voivat olla myös tukena ahdistuksen hetkellä, sillä anorektisia ajatuksia vastaantoimisesta seuraa lähes poikkeuksetta sen onnistumisen tunteen lisäksi myös itsesyytöksiä, pahaa oloa ja ahdistusta. Saattaa myös olla, että sairautta vastaan toimimalla hetkellisesti sairaus nostaa yhä voimakkaammin päätään, ja sysää sairaita ajatuksia vain yhä suuremmalla tiheydellä. Näin on käynyt myös minulle. Se on sairauden viimeinen isku saada Sinut toimimaan toisin, kun se huomaa olevansa uhattuna. Tällöin on hyvä pitää mielessä omat ahdistuksen hallintakeinot, joita voivat olla esimerkiksi juurikin jakaminen, asian ulkoistaminen tai vaikkapa kuvan tekeminen syömishäiriömöröstä.

Joskus ahdistuksen ollessa pahimmillaan sairaita ajatuksia vastustaessa on myös otettava järeämmät aseet käyttöön, ja oltava kova kovaaa vastaan. Silloin kun sairaus on iskenyt kuin hyökyaalto kaikkia perättömiä väitteitään syöttäen minä olen kiroillut sairaudelleni, huutanut sille naama punaisena, itkenyt, mutta aina kuitenkin vastustanut sairautta. Toisin sanoen olen antanut sairauden luoman ahdistuksen ja syytösten tulla ulos itsestäni. Tärkeintä onkin, että että tällaisella hetkellä et anna periksi. Sillä jos tässä kohtaa luovutat, ja palaat sairaudella oireiluusi, eivät ajatukset katoa, mutta jos jatkat työtäsi, lopussa kiitos seisoo.

Tämän olen saanut yhä paremmin ja paremmin itse huomata. Ahdistuksesta, itkuista ja vaikeista ajatuksista huolimatta olen antanut kaikkeni, mihin olen pystynyt, vastustaakseni sairaita ajatuksia, ja saanut huomata, kuinka pakot ovat pikkuhiljaa lieventyneet elämässäni, ja tilaa on pikkuhiljaa alkanut löytyä myös muulle, toisenlaiselle ajattelulle ja terveelle Elämälle. Ja uskon, että vielä kerran olen sairaista ajatuksistani vapaa. Lisää sairauden vastaiskuista sekä sairaiden ajatusten vastustamisen vaikutuksista ennen kaikkea psyykkeeseeni, sillä psyykkisiä ne vaikutukset nimenomaan ovat ennen kaikkea olleetkin, kirjoitan mahdollisesti vielä uudessa tekstissäni.

Millaisia keinoja Sinä olet käyttänyt sairaiden ajatusten vastustamiseksi?

<3: Ida