Vain pintaraapaisu?

Eilen lähtiessäni poliklinikalle ja kaupungilla käymään tein jotain, joka ei ole kuulunut tapoihini enää vuosiin. Nimittäin meikkasin. Lisäksi laitoin jalkaani uudet timantein koristellut housut, sydämen malliset korvakorut korviin, siskoltani joululahjaksi saaman liilasävyisen kauluakorun kaulaan, pinkit ballerinat jalkaan ja lopuksi vielä varmistin, että manikyyrini oli kunnossa. Sain kuulla useammaltakin henkilöltä näyttäväni kauniilta.

Usein syömishäiriöihin liitetään, paremmin tietämättä, ulkonäkökeskeisyys ja joillekin ulkonäöstään ylihuolehtiminen voi olla oire sairaudesta. Omalla kohdallani näen kuitenkin meikkaamisen kaltaisen pienen kaunistautumisen jälleen yhtenä pienenä askeleena valitsemallani tiellä kohti toipumista. Meikkaamisessani kyse oli siis paljon enemmästä kuin pelkästä pintaraapaisusta oman ulkonäköni kohentamiseksi.

Ensinnäkin meikkaaminen tarkoittaa itsestä huolehtimista. Syömishäiriössä itsestä huolehtiminen kulminoituu tietysti riittävään syömiseen, sopivan liikkumismäärän löytämiseen ja tarpeelliseen lepoon. Näen kuitenkin asian laajemmin. Ylipäätään kaikki, normaalissa rajoissa pysyvä, itsestä huolehtiminen, on tervettä. Sairaimpina aikoina energiaa ja halua itsestä ja omasta ulonäöstä huolehtimiseen on minulla riittänyt vain juuri ja juuri omasta päivittäisestä hygieniasta huolehtimiseen. Nyt olen oppinut arvostamaan itseäni ja omaa kehoani jo niin paljon, että haluan pitää huolta itsestäni ja omasta ulkonäöstäni.

Pohjimmiltaan itsestä huolehtiminen nimittäin on merkki nimenomaan itsen arvostamisesta. Kuten olen edellisissä teksteissäni kirjoittanut, syömishäiriöön sairastuvan henkilön itsetunto on usein heikko. Lisäksi sairaus syöttää jatkuvasti negatiivisia huomautuksia itsestä ja omasta ulkonäöstä. Eilen katsoessani itseäni peilistä ja sivellessäni viimeisen kerroksen huulikiiltoa huuliini tunsin olevani jokaisen niiden minuutin arvoinen, jonka olin käyttänyt kaunistautumiseen.

Vain arvostamalla itseään riittävästi on myös mahdollisuus antaa itselleen lupa nautintoon. Usein syömishäiriöisen on vaikea antaa itselleen lupaa tuntea mitään hyvää, koska syömishäiriö saa edelle mainitsemani huonon itsetunnon vuoksi tuntemaan siitä syyllisyyttä. Pitämällä huolta itsestäni annan itselleni siis samalla myös luvan tuntea hyvää oloa. Juhannuksena nautin, kun siskoni hoiti ja lakkasi kynsiäni. Ennen pelkkä toisen kosketus sai minut ahdistumaan. Myös harjatessani pehmeästi hiuksiani tunsin häivähdyksen tuosta hyvästä olosta.

Hyvän olon tunteen lisäksi meikkaammalla annan itselleni myös luvan näyttää hyvältä. Sairauteen etenkin alkuvaiheessa liittyy usein halu näyttää mahdollisimman sairaalta ja riutuneelta. Onhan laihduttaminen saattanut olla keino näyttää sisällä vellova paha olo ulospäin. Muistan, kuinka sairauteni alkuaikoina pukeuduin lähes yksinomaan mustiin vaatteisiin, joissa lakanan kalpea ihoni ja tummat silmänaluseni vain korostuivat.

Meikkaaminen ei pelkästään korosta kauniita piirteitä vaan myös naisellisuutta. Anoreksia riisuu vaikeimmin sairastavista pois kaikki naiselliset piirteet ja sairastava näyttääkin usein ikäistään nuoremmalta. Usein sairastava saattaa olla tähän tyytyväinen, sillä oma seksuaalisuus saattaa tuntua pelottavalta. Laiduttaminen onkin voinut olla keino pysäyttää puberteetin myötä alkava kehitys, jossa lapselle alkaa kertyä naisellisia muotoja ja piirteitä. Tämän vuoksi sairastunut saattaa esimerkiksi pukeutua muodottomiin, säkkimäisiin vaatteisiin.

Sairastavan vaatteiden värittömyys ja muodottomuus voivat viestiä myös sairastavan pyrkimyksestä piiloutua. Laihduttaminen onkin saattanut nimenomaan olla keino "kadota", tulla mahdollisimman näkymättömäksi. Meikkaamalla ja pukeutumalla rohkeasti värikkäämpiin vaatteisiin korostan omaa ulkonäköäni ja tuon itseäni enemmän esille, mikä vaatii etenkin heikon itsetunnon omaavalta henkilöltä paljon rohkeutta.

Syömishäiriöön saattaa liittyä myös toivetta lapsuuteen palaamisesta. Usein sairastuminen myös pysäyttää sairastavan henkisen kehityksen, toisinaan jopa taannuttaa, ja sairastuneella saattaa olla vaikeuksia itsenäistyä. Tämän vuoksi sairastava pyrkii usein, saadakseen kaipaamaansa lapsenomaista huolenpitoa, muokkaamaan myös ulkonäkönsä siten, että se muistuttaa mahdollisimman paljon lasta. Kun kaikki naiselliset muodot on laihduttanut pois, onkin esimerkiksi helpompi löytää vaatteita lastenosastolta. Meikkaamisesta, joka liitetään usein naiseuteen ja saa käyttäjänsä näyttämään vanhemmalta (tai lähempänä omanikäistään), luovutaan. Nyt sivellessäni ripsiväriä varovasti silmiini uskallan jo haluta näyttää nuorelta naiselta, en enää lapselta.

Näyttämällä hyvältä, otan myös sen riskin, että kerään ulkonäöstäni kehuja, kuten eilen tapahtui. Koko meikkaamisen ideahan on nimenomaan pyrkimys näyttää ulkoisesti mahdollisimman hyvältä omasta ja myös muiden mielestä. Kun meikkaamisella jopa pyritään siihen, että muut huomaisivat sairastuneen kauniit piirteet ja toivotaan, että siitä mainittaisiin, voidaan meikkaaminen nähdä jopa suurena askeleena paranemisen tiellä. Onhan vaikeus ottaa vastaan positiivista palautetta tyypillistä syömishäiriöiselle, kuten olen aikaisemmin jo kirjoittanut. Eilen ulkonäöistäni saamieni positiivisten kommenttien kanssa jouduin minäkin työskentelemään, sillä sairaus ei hallunnt uskoa niitä todeksi tai pyrki jopa kääntämään ne täysin päälaelleen. Sairaus yrittääkin kerätä ympäristöstään nimenomaan negatiivisia kommentteja, jotka tukevat itsen kaltoin kohtelua. Tällöin itsestä huolehtiminen voidaan siis nähdä vastareaktiona sairaudelle taistelussa anoreksiaa vastaan.

Toisaalta, kuten jo mainitsinkin, voi joillakin syömishäiriötä sairastavilla henkilöillä esimerkiksi tuntikausia kestävä meikkaus olla merkki sairaudesta. Kun pohtii, onko esimerkiksi meikkaaminen sairautta vai terveyttä tukevaa toimintaa, on hyvä kysyä itseltään, miksi sitä tekee. Jos meikkaaminen on pakonomaista toimintaa ja liittyy häpeään omasta itsestä tai ulkonäöstään, tulisi se jättää pois. Jos se taas on, kuten itselleni eilen, hyvää mieltä tuottavaa toimintaa, on se merkki itsen arvostamisesta. Itsen arvostamisen opettelun näenkin koko toipumisprosessin ehkä olennaisimpana osana. Ja itsen arvostamista on myös se, että uskaltaa liikkua kaupungilla meikittömänä verkkarit jalassa muiden kommenteista välittämättä ja todeta: olen kaunis siitäkin huolimatta.

<3: Ida